9.5 C
Alajärvi
lauantai 10.6.2023
spot_img
MAINOS

Ilmi Veera keikkailee Taide- ja kulttuurikeskus Onnintuvalla

Ilmi Veera keikkailee Lappajärven Onnintuvalla pitkäperjantaina 7.4. Ilmi Veera, eli Veera Pulkkinen, on Lappajärveltä lähtöisin oleva, nykyisin Helsingissä vaikuttava laulaja ja lauluntekijä.

Debyyttialbumi ”Sut mä haluan muistaa” julkaistiin 25.3. Albumi on herättänyt innostusta indiemusiikin ystävissä ja sitä onkin soitettu mm. Radio Helsingin taajuuksilla sekä Ylen erikoisohjelmissa.

Ilmi Veeran kappaleiden teksteissä liikutaan kaipuun ja muutoksen äärellä. Kauniiden ja orgaanisten sovitusten myötä syntyy lohtua huokuva kokonaisuus, jonka äärellä voi hetken levähtää. Onnintuvan soolokeikalla kappaleista kuullaan riisutut versiot kitaralle ja laululle sovitettuna. 

MAINOS

Ilmi Veeran levy on maaginen kokonaisuus kuin runollinen kokonaistaideteos. Sitä on arvioitu osuvasti muun muassa näin. ”Jokainen kappale on kuin pieni taideteos.” ”Se on CD-levy, joka on meditaatio, rukous, runo ja musiikkilevy ja paljon, paljon muuta.” 

Tilaisuuteen on vapaaehtoinen pääsymaksu ja tarjolla on kahvia.

Tuija Ahola

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät