-8.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Robottileikkurit oppivat tontin rajat nyt virtuaalisesti!

Nurmikonleikkuun hoitaa jo monissa pihoissa robottileikkuri, joka vapauttaa kiinteistön omistajan viettämään kaunista kesäpäivää mielekkäämmissä merkeissä.

Tälle kesälle uutta on se, että enää uusien robottileikkurien kanssa ei tarvita rajalankoja, vaan Huqsvarnan ja Stigan mallistoista löytyy laitteet, jotka käyttävät virtuaalisia rajoja.

MAINOS

Järviseudun Varaosan kauppias Tuomo Lammi kertoo, että ammattikoneissa tämä mahdollisuus on ollut tarjolla jo parin vuoden ajan, mutta nyt sama tekniikka tuodaan myös kotipihoihin.

Esimerkiksi Husqvarnan robottileikkureissa alueen määrittelyyn käytetään maksullista satelliittia, jonka avulla alueet voidaan rajata jopa 1-4 sentin tarkkuudella! Alue määritellään siten, että ensin ajettava alue ajetaan leikkurilla kännykkäsovelluksen avulla.

– Tämän osa kiinteistönomistajista osaa tehdä itsekin, mutta 99 prosenttia leikkureista menee meiltä valmiiksi asennettuina.

Asennustyö ei sinänsä ole sen nopeampaa kuin kaapeleiden laittaminen, mutta etuna on se, että kun puutarha muuttuu uusien istutusten ja muiden rakenteiden myötä, voidaan muutokset ilmoittaa leikkurille kätevästi kännykän kautta, eikä uusien kaapeleiden asentamista tarvita. Myös teiden ylitykset on helppo tehdä virtuaalisesti.

Uusi teknologia tuo mukanaan myös muita ominaisuuksia, kuten mahdollisuuden jakaa piha erilaisiin alueisiin sen mukaan, minkä pituisena niillä nurmikon halutaan kasvavan.

– Yksi merkittävä etu on se, että näiden kanssa ei tule myyrävaurioita. Jostain syystä myyrät nimittäin tuntuvat kovasti tykkäävän kaapeleista, Tuomo kertoo.

Kaapeliasenteinen kone on myös herkempi ukkosvaurioille, kun salaman isku siirtyy rajalankaa pitkin latausasemaan ja siitä koneeseen.

Robottileikkureista Stigan isommat koneet saa vain ilman rajalankaa asennettavana, mutta Huqsvarnan asiakas voi valita kumman systeemin haluaa tai mikä sopii juuri hänen puutarhaansa.

– Koneen virtuaalisuus lisää jonkin verran sen hintaa ja toisaalta pitää muistaa, että pihoille, joita varjostavat vaikkapa isot kuuset, virtuaalinen systeemi ei sovi. Gps tarvitsee taivaalle vapaan näkyvyyden.

Kiinnostus ilman fyysisiä kaapeleita oleviin robottileikkureihin on ollut suurta. Ammattipuolelle niitä on jo myyty paljon ja myös yksityisille kauppaa on jo tehty tämän kevään aikana.

Järviseudun Varaosan myymistä ruohonleikkureista valtaosa on robotteja ja yrityksessä onkin panostettu erityisesti niihin. Tämän päivän robottileikkureilla hoituu jopa 5000 neliön piha ja moniin isoihin pihoihin myydään useita leikkureita kerralla.

– Erityisen hyvin robottileikkurit soveltuvat taloyhtiöille, joissa nurmikon leikkausvuoroista tahtoo aina tulla kinaa. Meillä on tarjolla taloyhtiöille palvelu, että viemme robottileikkurin keväällä paikalleen ja haemme sen varastoon syksyllä.

– Näin kenenkään ei tarvitse nähdä vaivaa nurmikonleikkuun takia ja naapurisopu säilyy, Tuomo kertoo.

Erilaisiin pihoihin sopivista ratkaisuista Järviseudun Varaosalla onkin vankka asiantuntemus ja koneet saa aina valmiiksi asennettuna. Myös takuuhuollot molempiin myynnissä oleviin merkkeihin pelaavat kätevästi myyjäliikkeen toimesta.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät