-8.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Ruoka-Kahvio sai uuden yrittäjän!

Alajärvellä Paavolantorilla lounasasiakkaita palveleva Ruoka-kahvio on saanut uuden yrittäjän.

Uutena yrittäjänä on aloittanut Taina Oravalahti, jolle alan yrittäjyys on kuin paluu omille juurille, sillä monessa mukana olleen naisen alkuperäinen ammatti on ravintolakokki.

MAINOS

Yrityksen hyvä ja jo 60 -luvun lopulta saakka paikkakunnalla tutuksi nimi on pidetty ennallaan ja muutoinkin toiminnassa pääpaino on edelleen lounaissa, joita on tarjolla maanantaista perjantaihin. Valikoimissa on päivittäin kevyt keitto ja salaatti, liharuoka salaatteineen tai ruokaisa salaattipöytä.

Taina on toiminut alan yrittäjänä ennenkin, sillä Jämsässä asuessaan hänellä on ollut niin grilli kuin kahvilakin. Sitten tuli lapset, perhe ja muu työelämä ja Alajärvellä hän on viimeksi työskennellyt Würthilla. Samaan aikaan hän on kuitenkin ollut myös mm. Katariinan pitopalvelussa ja häneltä on tilattu voileipä- ja täytekakkuja, mikä onkin ollut Tainalle mieluisaa, rakastaahan hän yli kaiken ruuanlaittoa!

Kun Ruoka-Kahvio oli syksyllä myynnissä, Taina ei vielä aiheesta innostunut, mutta kevään tullen mieli muuttui. – Eniten päätökseeni vaikutti se, että Ruoka-kahvio on profiloitunut nimenomaan kotiruokapaikaksi, ja sitä tykkään tehdä!

Taina jatkaa myös pitopalvelupuolta sivussa, mutta kesän osalta kalenteri alkaa olla aika lailla täynnä. Toki kysyä kannattaa aina. Tainan erikoisalaa ovat ennen muuta kakut, niin makeat kuin suolaisetkin.

Pääpaino on lounasruokailuissa ja lounaansa asiakas voi nauttia joko paikan päällä tai ottaa mukaan. Ruuanvalmistuksessa uuden yrittäjän johtotähtenä on ajatus siitä, että hyvä ruoka tuo paremman mielen.

– Ruoan pitää maistua, mutta se ei saa olla liian rasvaista, liian tulista tai liian mausteista. Ainesten oman maun pitää päästä oikeuksiinsa!

Taina työskentelee yrityksessä ainakin alkuvaiheessa yksin yhdessä yhden osa-aikaisen työntekijän kanssa. Miniä on lisäksi tarvittaessa kiireapuna.

Lounas-Kahviossa voi jatkossa maksaa ruokailunsa myös Epassilla ja Edenredilla.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät