-5.9 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Korkeakoulupäivä toi uusia mahdollisuuksia Alajärven ja Lappajärven lukio-opiskelijoille

Alajärven ja Lappajärven lukiot järjestivät ensimmäisen ja toisen vuosiluokan opiskelijoille kaksi korkeakoulupäivää Tampereella. Ensin vierailivat toisen vuoden opiskelijat 21.4. ja ensimmäisen vuoden opiskelijat vierailivat 10.5.

Taitokeskuksessa esiteltiin potilasrobottien toimintaa.

Vierailut ovat osa Järviseudun lukioiden SaLa-ohjelmaa. Ohjelman tavoitteisiin kuuluvat oppimisen ja koulunkäynnin tuki, maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden ohjaus, TUVA-ohjaus, jatko-opintopaikattomien ohjaus, sekä korkeakoulu- ja työelämäyhteistyö sekä kansainvälisyys.

MAINOS
Hervannasta löytyi monia tällaisia robotteja.

Vierailun aluksi oli yliopiston yleisesittely, jossa opiskelijoille kerrottiin yliopiston toiminnasta ja sen opintotarjonnasta. Tampereen yliopistossa on opiskelijoita noin 20000 ja sen henkilökuntaan kuuluu noin 5000 henkilöä.

Päivän aikana lukio-opiskelijoille annettiin mahdollisuus tutustua tarkemmin yhteen oppimisympäristöön. Vaihtoehtoina olivat yliopiston, Taitokeskuksen, Hervannan teknillisen alan tai Tampereen ammattikorkeakoulun oppimisympäristöt.

Taitokeskukseen suuntasivat lääketieteestä ja terveysteknologiasta kiinnostuneet opiskelijat. Opiskelijoille esiteltiin potilasrobotteja, joilla tulevat sairaan- ja ensihoitajat sekä lääkärit harjoittelevat. Oppilaat jopa pääsivät kyseisiä robotteja testaamaan.

Monet oppilaat halusivat jäädä yliopiston esittelykierrokselle

Hervannan kampuksella opiskelijoille esiteltiin oppimisympäristöä, josta löytää esimerkiksi diplomi-insinööriksi ja arkkitehdiksi valmistuvia. Kampuksella on erilaisia laboratorioita, jotka olivat oppilaiden mielestä kiinnostavia. Oppilaat näkivät myös, miten modernia robotiikkaa sovelletaan tämän päivän opinnoissa.

Yliopiston oppimisympäristön valinneet oppilaat tekivät kampuskierroksen opiskelijalähettilään kanssa, joka esitteli yliopiston tiloja tarkemmin. Kampukselta löytyi esimerkiksi monia äänieristettyjä koppeja, joissa voi työskennellä vuorokaudenajasta riippumatta. Kyseiset kopit ovat olleet suosittuja yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa.

Taitokeskuksessa testattiin myös oppilaiden kirurgisia taitoja.

Tampereen ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä esiteltiin opiskelutiloja sekä havainnollistettiin liiketalouden ja tekniikan korkeakouluopintoja.

Korkeakouluvierailu oli osoitus siitä, kuinka arvokasta on tarjota opiskelijoille mahdollisuus tutustua erilaisiin mahdollisuuksiin ja valmistautua tulevaan uraansa. Alajärven ja Lappajärven lukioiden oppilaat ovat nyt paremmin valmiita tekemään päätöksiä omasta tulevaisuudestaan. 

Matias Uusitalo

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät