14.3 C
Alajärvi
sunnuntai 19.5.2024
MAINOS

Rasmus Takaluoman katoamistapauksen tutkinta siirtynyt Keskusrikospoliisille

Rasmus Takaluoma ilmoitettiin kadonneeksi 13.11.2022. Viimeinen havainto Takaluomasta on 12.11.2022 yöllä hotelli-ravintola Lapuahovista.

Pohjanmaan poliisi on marraskuusta lähtien tehnyt laajoja etsintöjä kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi, mutta kaikki etsinnät ovat tähän asti olleet tuloksettomia. Tapaukseen liittyviä vihjeitä on tullut lähes 500 kappaletta, mutta ratkaisevaa vihjettä ei ole vielä saatu.

MAINOS

– Tapauksen tutkinnassa ja etsinnöissä ei ole pystytty rajaamaan pois mahdollisuutta, että Rasmus Takaluoman katoamiseen liittyisi henkeen tai terveyteen kohdistuva rikos, sanoo Pohjanmaan poliisilaitoksella tutkintaa johtanut rikoskomisario Juha Nappari.

Pohjanmaan poliisi on tehnyt tutkinnassa yhteistyötä Keskusrikospoliisin kanssa, ja viime viikolla tapauksen tutkinta päätettiin siirtää KRP:lle.

– Yhteistyötä Pohjanmaan poliisin kanssa jatketaan. Pyydämme edelleen Takaluoman katoamiseen liittyviä vihjeitä. Jo aiemmin Pohjanmaan poliisille lähetettyjä vihjeitä ei tarvitse kuitenkaan lähettää uudelleen, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Luoto Keskusrikospoliisista.

Vihjeitä voi toimittaa jatkossa sähköpostitse osoitteeseen rikosvihje.krp@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 418 622.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät