25.6 C
Alajärvi
perjantai 24.5.2024
MAINOS

Kaikkiin Eepeen toimipisteisiin defibrillaattori

Paikallisten sydänyhdistysten ja erilaisten hyväntekeväisyystempausten lahjoittamien defibrillaattorien rinnalle Eepee on hankkinut kaikkiin toimipisteisiinsä uudet helposti käytettävät laitteet.

– Ne on asennettu maalis-huhtikuussa, ja käyttökoulutuksia henkilökunnalle järjestimme Teamsin välityksellä sen jälkeen. Henkilökuntaamme on koulutettu jatkuvasti SPR:n turvapassikoulutuksissa, jotka sisältävät myös defibrillaattorin käytön. Siinä mielessä osalle henkilökuntaamme tämä on jo tuttua jopa vuosien takaa, Eepeen kehitysjohtaja Alexander Mäki-Rahko kertoi.

MAINOS

Eepeen tavoite on, että jokaisessa työvuorossa olisi henkilö, jonka ensiaputaidot olisivat koulutuksen kautta ajan tasalla.

– Myös sillä tavalla pystymme parantamaan turvallisuutta toimipaikoissamme. Koulutuksiin Eepee ohjaa henkilökuntaansa systemaattisesti. Vuosittain ensiapukoulutuksen päivittää tai suorittaa noin 100–200 työntekijäämme. Aina kun ensiapukoulutus on vanhenemassa, järjestämme niin, että sen saa uusittua.

Yhteensopivia laitteita

Eepeen hankkimat laitteet ovat yhteensopivia Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen ensihoidon käyttämien laitteiden kanssa.

– Käytännössä ensiapuhenkilöstön saapuessa paikalle he voivat kytkeä omat laitteensa suoraan meidän defibrillaattoreihimme.

Päivittäin Eepeen eri liiketiloissa on satoja ja jopa tuhansia asiakkaita vaihdellen liiketilan koon ja tarkoituksen mukaan.

– Meillä liikkuu toimipaikoissamme jatkuvasti paljon asiakkaita oman henkilökuntamme lisäksi. Tämä on yrityksen perusturvallisuuteen liittyvä parannus, joka voi auttaa kaikkia eri toimipaikkojemme lähellä olevia ihmisiä.

Laaja aukiolo, hyvä saatavuus

Eepeen eri toimipisteiden aukioloajat ovat laajat, joten laitteet ovat senkin vuoksi hyvin saatavilla. Laitteita ei ole sijoitettu takahuoneisiin, vaan näyttävästi esille, että apua tarvittaessa ne olisi helppo saada käyttöön. Tärkeää on myös, että laitteet ovat mahdollisimman helppokäyttöisiä. Niissä on sekä ääni- että kuvaohjaus, joka etenee ensiavun oikean antamisen järjestyksessä.

Laitteet Eepeelle toimittaneen Sydänturvan Teemu Piispanen miettii, että laitteita tarvitaan harvoin.

– Mutta kuten tiedetään, jos sydänpysähdys tulee, niin avun olisi oltava mahdollisimman nopeasti saatavissa. Jokainen minuutti ilman oikeanlaista ensiapua laskee sydänpysähdyksen saaneen ihmisen selviytymismahdollisuutta kymmenen prosenttia. Ja vastaavasti taas laadukas peruselvytys ja nopea apu defibrillaattorilla parantavat selviytymismahdollisuutta merkittävästi.

Isolla laitehankintamäärällä, 34 uutta laitetta, Eepee on selkeästi lisännyt oman alueensa sydänturvallisuutta.

 – Laitteet tulevat löytymään myös 112-sovelluksesta ja defi.fi sydäniskurirekisteristä, kertoo defibrillaattorit Eepeelle toimittaneen Sydänturvan Teemu Piispanen.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät