Alajärveläislähtöinen professori Marko Huttula isännöi kansainvälisen konferenssin Oulussa

Professori Marko Huttula esittämässä tutkimuksen puheenvuoroa Oulun Yliopiston avajaisissa 4.9.2023. Kuva: Seppo Vainio.
Mainos[adrotate banner="3"]

Oulussa järjestettiin muutama viikko sitten materiaalitutkimuksen ICESS konferenssi, johon alan tutkijat kerääntyvät kolmen vuoden välein esittelemään tutkimustuloksiaan ja uusia menetelmiä. Osallistujia oli lähes 200 kaikkialta maailmasta, 24 eri maasta.

Esitelty tutkimus oli hyvin monitieteistä, aina energia-asioista lääketieteen kuvantamissovelluksiin ja vedenpuhdistuksen saloihin.

MAINOS

Kolmen vuoden välein järjestettävä konferenssi on aikaisemmin ollut muun muassa Honolulussa, Japanissa, Braziliassa, Staten Islandilla New Yorkissa ja edellisen kerran 2018 Shanghaissa Kiinassa.

– Ajattelin että Oulu soveltuu hyvin jatkoksi tuohon kerhoon ja niinpä hain konferenssia järjestettäväksi täällä, kertoo konferenssia isännöinyt, Oulun yliopiston fysiikan professori Marko Huttula. Hän on kotoisin Alajärven Uusikylästä Laajan tilalta, jossa hänen enonsa Antti Piilikangas edelleen asustelee.

Korona kiusasi konferenssin järjestelyjä melkoisesti, sillä alkuperäinen ajankohta sille oli jo 2021. Nyt kahden vuoden myöhästymisellä saatiin kuitenkin järjestettyä erinomaisen palautteen saanut konferenssi.

– Konferenssi sujui loistavasti ja porukka oli tyytyväistä. Konferenssilahjaksi tarjosimme poikkeuksellisesti kestävän kehityksen mukaisen ilmastokompensaation: Istutimme 190 männyntainta, jotka seuraavan 80 vuoden aikana kasvavat ja keräävät ilmasta hiilidioksidia. Nämä puut on istuttanut Vesa Liikala (puulahja.fi) ja ne ovat fyysisesti siellä lapsuuden maisemissa, joskin Vimpelin puolella!

Vesa Liikala istuttamassa ICESS konferenssin taimia elokuussa 2023. Kuva: Markku Lehtola.

Huttulalle annettiin konferenssin kansainvälisen johtoryhmän varapuheenjohtajuus ja vastuu siitä, että vuonna 2025 San Franciscossa järjestettävä konferenssi sujuu hyvin.

Kansainvälinen ura

Marko Huttula lähti Alajärveltä nuorena miehenä vuonna 1994 kohti opiskelua ja armeijan harmaita. Valittavina hänellä oli tuolloin fysiikan opinnot Jyväskylän ja Oulun yliopistoissa.

Hän väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 2004, jolloin hän teki jo monenlaista kansainvälistä tutkimusyhteistyötä ja matkusteli muun muassa Berkeleyn, Californian, Berliinin Saksan sekä Ruotsin ja Viron suuntiin.

– Vuonna 2009 asuttiin koko silloisen perheen voimin Pariisin liepeillä. Lapset Olivia ja Sinna-Sofia olivat koulussa ja itse olin UPMC -yliopistossa töissä. Siitä eteenpäin olen ollut enemmän ja vähemmän tutkimuksen johtamistehtävissä Oulun Yliopistossa.

Huttulalla on ollut myös määräaikainen rinnakkaisprofessuuri Kiinassa Henan University of Science and Technology, Luoyangissa vuosina 2018-2021. – Professuurin sain määräaikaisena vuonna 2012 ja sittemmin toistaiseksi voimassa olevana. Virkoja ei enää ole, joten töitä on tehtävä lujasti. Onneksi maalaiselämä on siihen opettanut.

Huttula toimii nyt Oulun Yliopistossa fysiikan professorina ja noin 50 tutkijan tutkimusyksikön vetäjänä. Hänelle on kertynyt myös monenlaisia kansainvälisiä vastuita niin EU rahoitusprojektien johtajana kuin kansallisena koordinoijana tieteen suurhankkeisiin, hän on esimerkiksi Ruotsin Lundin synkrotronivalonlähteen Suomen vastuuhenkilö.

– Tutkimuksen osalta toiminta keskittyy erityisesti vihreän siirtymän fysiikkaan, jossa fokuksessa on erityisesti tulevaisuuden puhdas ja energiatehokas vedyntuotanto suoraan auringon valolla.

– Lisäksi koordinoin Oulun Yliopiston vetyprofilaatiota, jossa mukana on muun muassa vihreä teräksen tuotanto vetypelkistyksen avulla.

– Kotikylän seuduilla Kuolemassa on muuten nyt huomattavan paljon vihreän energian hankkeita, erityisesti tuulivoimaa, joka saattaa poikia jatkossa muitakin hankkeita. Ei muuta kuin iso pyörä pyörimään ja etunenässä liikkeelle, Huttula kannustaa!

Päivätoimen osalta Huttulalla on nyt ollut huomattavasti aktiviteettejä energiasiirtymään liittyen. Kansallisten ja kansainvälisten projektien vetovastuita, tutkimusta ja toki tietysti myös koulutusta. Koulutuksen osalta Oulussa suunnitellaan mm. vihreän siirtymän fysiikan ohjelmaa vastauksena kansallisen osaajapulan haasteeseen.

Esilläoloa ja edustamista Huttulan tehtäviin kuuluu paljon. – Esimerkiksi marraskuun EU:n vetyviikolle Brysseliin rakennetaan Suomen näkyvyyttä isolla ständillä Oulu -vetoisesti, toki yhdessä muiden suomalaisten vetytutkimuksen osaajien kanssa.

Tuula Jokiaho

MAINOS
Edellinen artikkeliSoinin kirjastossa näyttelyiden syksy
Seuraava artikkeliValtatien 16 ja Mertapurontien risteys aiheuttaa jatkuvaa haastetta alueen asukkaille