-7.7 C
Alajärvi
maanantai 06.5.2024
MAINOS

Tietomurto hoitotarvikejakeluyhtiöön

Inkontinenssituotteiden ja diabeteksen kotihoitoon käytettävien tuotteiden kuljetuspalvelua hoitava yksityinen Westlog Oy on joutunut elokuussa kyberhyökkäyksen ja henkilötietomurron kohteeksi. Westlog toimii alihankkijana Essity Oy:lle ja Roche Oy:lle, joiden kanssa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on sopimukset muiden muassa hoitotarvikejakeluun kuuluvien hoitotarvikkeiden kuljetuspalveluista.

Tietomurron vuoksi myös Etelä-Pohjanmaalla asuvien, hoitotarvikejakelun kautta inkontinenssituotteita ja diabeteksen kotihoitoon tarkoitettuja tuotteita kotiin tilaavien tietoja on saattanut vuotaa ulkopuolisten tietoon. Tietomurto voi koskea asiakkaan nimeä, yhteystietoja, mahdollista järjestelmässä ollutta henkilötunnusta sekä tietoa tehdyistä tilauksista.

MAINOS

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen omiin tietojärjestelmiin ei ole kohdistunut kyberhyökkäystä tai tietomurtoa. Hyvinvointialue on pyytänyt sopimuskumppaneiltaan Essity Oy:ltä ja Roche Oy:ltä lisäselvitystä tietomurrosta. Tietovuodon laajuuden ja vaikutusten arviointi on vielä kesken.

Ennen kuin tietovuodon laajuus on täysin selvitetty, asiakkaiden on hyvä kiinnittää erityistä huomiota mahdollisiin väärinkäyttöyrityksiin. Jos epäilee omien tietojen väärinkäyttöä ja rikosta, kannattaa olla yhteydessä poliisiin. Inkontinenssi- ja diabetestuotteiden kotiinkuljetuspalvelun asiakkaiden ei tarvitse olla yhteydessä hyvinvointialueeseen tai tavarantoimittajaan.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue tiedottaa asiakkaitaan ja antaa mahdollisesti tarvittavia toimintaohjeita, kun tilannekuva tarkentuu. Westlog Oy on asentanut omiin tietojärjestelmiinsä erityisen valvontajärjestelmän ja tehnyt ilmoituksen tietomurrosta tietosuojavaltuutetulle ja poliisille. Toimenpiteiden jälkeen kotiinkuljetukset ovat jatkuneet ennallaan.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät