-7 C
Alajärvi
maanantai 06.5.2024
MAINOS

Kiirevastaanotto jatkuu nykyisellään

Etelä-Pohjanmaan aluehallitus kävi eilen tiistaina kokouksessaan seikkaperäisesti läpi hyvinvointialueen uudistus-, tuottavuus- ja vaikuttavuusohjelman (UTV-ohjelman) viranhaltijaesitystä.

Hyvinvointialuejohtaja Tero Järvisen pohjaesityksessä sote-keskusten virka-ajan ulkopuolinen kiirevastaanottotoiminta olisi järjestetty jatkossa neljällä paikkakunnalla: Kauhavalla, Kauhajoella, Alavudella sekä Seinäjoella.

MAINOS

Aluehallitus äänesti esityksestä. Äänin 12–1 valituksi tuli nykyisen käytännön mukainen malli, jossa kiirevastaanotot jatkavat kaikissa sote-keskuksissa, eli yllä mainittujen lisäksi myös Alajärvellä, Ilmajoella, Kurikassa ja Lapualla.

Aluehallitus katsoo, että kiirevastaanottojen toimintaa tulee kuitenkin tarkastella tulevaisuudessa määräajoin. Digitaalisiin palveluihin sekä kotiin annettaviin palveluihin panostetaan.

– Kiirevastaanottojen iltatuntien ja viikonloppujen keskittämisen peruuntuminen johti siihen, että henkilöstömenoista haetaan vähintään miljoonan euron säästöjä, jotta UTV-ohjelman kokonaistavoite saavutetaan, Järvinen toteaa ja jatkaa:

– Ohjelmasta on nyt poistettu yksittäisten kiinteistöjen ja yksiköiden nimet, mutta joka tapauksessa tavoittelemme 20 prosentin säästöä tilaneliöistä. Tavoite on varsin rapsakka.

UTV-ohjelmasta päättää 9.10. kokoontuva aluevaltuusto.

– Elokuun lopun alijäämäennusteen pohjalta on ilmeistä, että joudumme koko ajan arvioimaan UTV-ohjelman riittävyyttä talouden tasapainottamiseksi, Järvinen muistuttaa.

Lisäksi aluehallitus käsitteli hyvinvointialueen vuoden 2024 talousarviota. Se määritteli ensi vuoden talousarvioraamiksi -15 miljoonaa euroa.

Tämä edellyttää UTV-ohjelman hyväksyntää aluevaltuustossa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät