Heikkilä matkaa pyörtänöiltä palatseihin

Vimpeliläislähtöisen Jorma Heikkilän elämäkerran toinen osa keskittyy hänen lääketieteen opintoihinsa, unohtamatta erästä elämän kantavaa voimaa eli rakkautta.
Mainos[adrotate banner="3"]

– Vuonna 2017 kun olin Vimpelin kirjastossa julkistamassa kolmatta Markus Matinpoika -sarjan romaania, kaksi lukioaikaista koulukaveriani – Pirjo Havinen ja Varpu Heikkilä – olivat mukana yleisössä ja nostivat kättä. Pirjo sanoi, että ”Kuule Jorma, sinun pitää ruveta kirjoittamaan elämäkertaasi.”

Tuossa vaiheessa neljä romaania kirjoittanut Heikkilä muistelee ajatelleensa, että ”mitä, häh?”. Hänen päähänsä ei ollut pälkähtänytkään, että hänen tapaisensa tavallinen maalaispoika alkaisi koostaa elämäkertaa. Siitäkin huolimatta, että hänen polkunsa onkin hieman erilainen. Pyörtänöiltä pinnistellen -elämäkerrassa Heikkilä valottaa muiden muassa isänsä ja äitinsä sukutaustaa. Kirja päättyy Heikkilän pääsyyn ylioppilaaksi. Äskettäin julkaistu elämäkerran toinen osa sijoittuu kevään 1961 ja lokakuun 1968 välille.

MAINOS

Opiskelua ja romantiikkaa

Uutuuskirjassaan Jorma Heikkilä käy läpi nuoruusvuosiaan ja opiskeluaikojaan sekä ensiaskeliaan työelämässä. Heikkilä tunnelmoi tarkasti elämänsä rankimmasta kahden kuukauden ajanjaksosta, johon osui Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan karsintakurssi. Lukija pääsee myös kokemaan nuorukaisen riemunhetkiä tämän lukiessa Vimpelissä Haverin talossa Helsingin Sanomia ja etsiessään omaa nimeään Helsingin yliopistoon päässeiden listalta. Työelämän haasteisiin kurkistetaan esimerkiksi Heikkilän kertoessa ensimmäisestä terveydenhuoltoalan kesätyöpaikkaansa mielisairaanhoitajan kesäsijaisena Mustasaaren sairaalassa. Myös tulevan lääkärin viehtymys tieteelliseen tutkimukseen avautuu lukijalle.

Nuoren Jorman elämä oli muutakin kuin opiskelua. Heikkilän ja naisystävänsä – sittemmin vaimonsa – Kaarinan rakkaustarina kulkee vahvasti kirjassa mukana ensi huumasta avioliiton solmimiseen, vauvakuumeeseen ja Taru-esikoisen syntymään. Kirjaansa Heikkilä on liittänyt myös Kaarinalle kirjoittamiaan kirjeitä. Varusmiesajasta ja Reserviupseerikoulun kurssista kerrotaan tarkasti.

– Reserviupseerikoulu oli mieluisa paikka. Sinä kolmen kuukauden aikana kasvoin ihmisenä ja muutuin merkittävästi. Löysin itsestäni ominaisuuksia, jotka ovat heijastuneet koko loppuelämääni. RUK:n lopputodistuksessa oli erittäin sävähdyttävä asia: mihin on sopiva, jos tulee sota. Minun kohdallani vaihtoehdot olivat jääkärijoukkueen johtaja, tukijoukkueen johtaja ja jääkärikomppanian päällikkö.

Heikkilä kertoo, että kaikki mitä reserviupseerikoulun loppupuolella tapahtui, oli muuttanut hänen asenteensa.

– Olin pasifisti ja ajatellut, että ei koskaan sotaa, ei koskaan mitään aseita.

Kirjoittamisen opiskelu auttaa

Jorma Heikkilän elämäkerran toisen osan teksti on sujuvaa, analysoivaa ja kuvailevaa samassa paketissa. Jos Vimpelin paikallishistoriaan liittyvät Heikkilän romaanit ovat tuttuja, on tekstikin tutun tuntuista. Mutta ihan ”tuosta vain” elämäkerta ei ole kokeneellakaan kirjoittajalla syntynyt. Jorma Heikkilä kertoo osallistuneensa monille työväenopistoissa järjestetyille luovan kirjoittamisen kursseille. Elämäkerran kirjoittaminen on oma lajinsa, ja tähänkin tekstityyppiin Heikkilä on paneutunut tarkasti. Hän kertoo käyvänsä viidettä talvea elämänkaarikirjoittamisen kurssia työväenopistossa. Heikkilä tunnustaa, että hänelle ominaista on oikeudenmukaisuus ja häntä itseään haitannut vaatimaton tunnollisuus.

– Minulla on hirveän kova omatunto, enkä vilunkia pysty tekemään. Se tekee sen, että elämäkerran kirjoittaminen ja asioiden esiintuominen on vaikeaa. Pitää koko ajan puhua kieli keskellä suuta ja yrittää esittää asia ei-loukkaavasti.

Pyörtänöiltä palatseihin päättyy Jorma Heikkilän kertomukseen Hippokrateen valan vannomisesta.

– Seuraavassa kirjassa menen töihin 1.1.1968, toteaa Heikkilä, jonka tarina saa jatkoa elämäkerran muodossa seuraavassa osassa.

MAINOS
Edellinen artikkeliVedenpinnat ennätyskorkealla
Seuraava artikkeliSinilevähavaintoja Lappajärvellä