0.4 C
Alajärvi
tiistai 27.2.2024
MAINOS

LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa lahjoitti 20000 euroa Vapepan toimintaan

LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa lahjoitti 20000 euroa Vapepan Etelä-Pohjanmaan alueen toimintaan. Lahjoitus tehdään vakuutusyhtiön yhteiskuntavastuullisiin tekoihin varatusta käyttörahastosta.

Rahaston tarkoituksena on edistää toimialueen hyvinvointia ja elinvoimaisuutta.

MAINOS

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on yli 50 järjestön tai muun yhteistyötahon verkosto, jonka hälytysryhmät tukevat viranomaisia onnettomuuksissa ja muissa kriisitilanteissa. Etelä-Pohjanmaalla Vapepan toimintaa koordinoi Punaisen Ristin Länsi-Suomen piiri ja taustalla toimii Vapepa Pohjanmaan maakuntatoimikunta.

Hälytysryhmiä Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueella on noin 180, joista Etelä-Pohjanmaan alueella on noin 130, ja joihin kuuluu noin 2000 vapaaehtoista. Vuonna 2022 Vapepalla oli 48 hälytysluonteista tukitehtävää, joissa oli mukana 806 vapaaehtoista ja autettuja henkilöitä 1489.

– LähiTapiola -ryhmän vastuullisuuden painopistealueista yksi on arjen turvallisuus ja Vapepan toiminta on juuri sitä. Maakunnassa on ollut viime vuosina lukuisia tilanteita, joissa Vapepa on tehnyt tärkeää työtä niin kadonneiden etsinnässä, kuin tulipalojen uhrien auttamisessa ja vaikkapa koronarokotuksiin ohjaamisessa. Ilman tätä työtä moni tilanne olisi ollut kovin erilainen.

– Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa useat tärkeät varustehankinnat Vapepassa on jouduttu siirtämään ja halusimme mahdollistaa ne työn onnistumisen varmistamiseksi. Nämä ovat taustalla sille, että haluamme paikallisena elämänturvayhtiönä painottaa vapaaehtoista pelastuspalvelua vastuullisuustyössämme, taustoittaa LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan toimitusjohtaja Juha Antikainen.

On hienoa, että LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa näkee Vapepa-toiminnan merkityksen kokonaisturvallisuuden näkökulmasta ja on valmis tukemaan toiminnan rahoittamista. Lahjoitus vahvistaa merkittävästi vapaaehtoisten kykyä vastata häiriötilanteisiin ja tukee niistä toipumista, Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin valmiuspäällikkö Aki Valonen tähdentää.

Vapepa voi hankkia lahjoitusvaroilla Etelä-Pohjanmaalle esimerkiksi radiopuhelimia, heijastinliivejä ja erilaisia tarvikkeita sekä kustantaa vapaaehtoisten ensiapukursseja ja muita valmiuskoulutuksia.

Valmiuspäällikkö Valosen mukaan Vapepa-verkoston koulutetuista vapaaehtoisista on apua viranomaistehtävien tukemisessa esimerkiksi kadonneen etsinnässä tai katastrofien, kuten tulipalossa omaisuutensa menettäneiden ihmisten auttamisessa.

– Sen lisäksi, että vapaaehtoisilla on taitoa toimia kriisitilanteissa, heidän pitää myös osata olla johdettavina. Punaisella Ristillä on oma roolinsa koordinoida Vapepa-toimintaa, mutta operatiivisesti Punainen Risti on yksi järjestö muiden mukana, selventää Valonen.

– Vapepan vapaaehtoisia voi kysyä erilaisiin tukitehtäviin. Viime vuosina olemme auttaneet esimerkiksi Ukrainasta tulleita muun muassa kalustamalla asuntoja ja ohjaamalla tulijoita vastaanottopalveluihin. Olemme myös ohjanneet liikennettä koronarokotuspaikoilla, pakanneet maskeja jaettaviksi riskiryhmille ja tarjonneet asiointiapua koronan takia eristyksessä tai karanteenissa oleville. Olemme olleet tarjoamassa henkistä tukea kriisitilanteissa ja mukana myös pelastuslaitoksen tukena maastopalojen jälkivartiointitehtävissä, taustoittaa Valonen.

Punaisen Ristin tukemana Vapepan toimikunnat tekevät alueellista järjestökoordinaatiota, suunnittelevat ja toteuttavat harjoitus- ja koulutustoimintaa siten, että vapaaehtoisten kyky ja osaaminen vastaavat parhaiten viranomaisyhteistyön tarpeita ja vaatimuksia. Paikallistoimikunnat ylläpitävät alueellista järjestöjen auttamisvalmiutta kartoittamalla myös hälytystoiminnassa tarvittavaan kalustoon ja tarvikkeisiin liittyviä tarpeita. Kaluston ja tarvikkeiden hankinnasta päättää Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Pohjanmaan maakuntatoimikunta paikallistoimikuntien esitysten pohjalta. Maakuntatoimikunnassa ovat edustettuna auttamistoiminnassa mukana olevat jäsenjärjestöt.

Näitä kalustohankintoja rahoittavat pääosin kuitenkin vapaaehtoiset itse oman harrastuksensa kuluina.

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu täyttää 60 vuotta, joka näkyy monin tavoin vuoden 2024 aikana.

– Vapaaehtoisen pelastuspalvelun valmiusvuoden avaus on 27. tammikuuta Tuurissa. Valtakunnallinen Vapepan 60-vuotisjuhla pidetään Seinäjoella huhtikuussa. Juhlassa jaetaan myös Vapepan korkeimpia huomionosoituksia. Syksyllä Vapepa on näkyvästi esillä Poliisin päivän yhteydessä.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät