0.5 C
Alajärvi
maanantai 26.2.2024
MAINOS

KyKy-Betsetin peli ei rullannut

Lauantai-illan ennakkoasetelmat eivät ainakaan olleet Akaa-Volleylle helpot. Torstai-iltana he pelasivat espanjassa Challenge Cupin puolivälieräottelun ja heti lauantaina kotipeli. KyKy-Betset ei kuitenkaan saanut peliään käyntiin ja Akaa-Volley hoiti pelin kovalla rutiinilla.

KyKy-Betset aloitti pelin vahvasti, kun Akaa-Volley vielä heräili pitkän matkustuksen jälkeen. 4-0 johto ja Olli Kunnari on pakotettu ottamaan ottelun ensimmäinen aikalisä. Betonimiehet kuitenkin jatkaa vakuuttavasti ja onnistuu nostamaan johtonsa jo viiteen pisteeseen.

MAINOS

Akaa-Volley alkaa kuitenkin saamaan konettaan käyntiin ja piste pisteeltä kaventaa. Tilanteessa 19-19 Akaa-Volley tasoittaa ja ratkaisuhetkillä painelee ohi. Guntis Atars vaihtaa tilanteessa 23-21 Romans Saussin tilalle Kasper Pennasen, joka onnistuukin heti pisteen teossa rajalyönnillä, minkä jälkeen vaihto takaisin.

Akaa-Volley kuitenkin onnistuu kääntämään erän itselleen 25-23. Erä oli äärimmäisen tiukka, sillä virheet menivät tasan samoin kuin hyökkäysprosentitkin olivat tasan 50. Kyyjärveläiset kuitenkin tekevät erään viisi syöttövirhettä ilman ainuttakaan ässää.

Akaa-Volley ottaa erän alusta komennon ja erityisesti Smidl oli tuhoisa syöttöruudussa. Erän puolivälin paikkeilla KyKy-Betset saa kavennettua eroa kolmeen pisteeseen Aapo Huhtamäen syöttövuorolla, mutta ilo jää lyhyeksi.

Akaalaisten syöttö on tehokasta eikä Betonimiesten vaihdotkaan iloa kentälle tuo. Erityisesti Smidlin syötöt olivat murhaavan tehokkaita. Huomioitavaa myös on, että Akaa-Volley teki kolme suoraa virhettä koko erään ja kyyjärveläisten tehot painuivat taas pakkaselle. Renars Jansons onnistuu ihan kiitettävästi, mutta tukea ei muualta pahemmin tule hyökkäyspäässä. Erä Akaa-Volleylle vakuuttavasti Smidl-shown jälkeen 25-16.

Kolmannessa erässä akaalaiset vei ja kyyjärveläiset vikisi. KyKy-Betsetiltä Renars Jansons jäi täysin yksin hyökkäyksessä ja Joel Laakso joutui juoksemaan pallon perässä melkoisesti, jolloin passaaminenkin on tunnetusti haastavampaa.

Akaa-Volleylta onnistui Smidlin lisäksi myös keskitorjuja Petteri Tyynismaa, joka olikin melkoinen muuri kyyjärveläisille. Erä ja peli loppujen lopuksi helposti Akaa-Volleylle 25-19. Huomioitavaa oli, että KyKy-Betsetiltä kaksi pelaajaa oli plussan puolella: Renars Jansons sekä Kasper Pennanen.

– Vastustaja syötti hyvin ja meillä oli hankalaa vastaanotossa. Meidän oma syöttö ei ollut aggressiivista, joten Akaa-Volley pääsi pyörittämään peliään paljon myös keskeltä, Renars-Pauls Jansons totesi.  

– Kotijoukkue oli vahva syötössä ja se ratkaisi pelin. Emme uskoneet itseemme, että pystyisimme voittamaan. Huonoin peli tähän asti. Pitää nopeasti unohtaa tämä peli ja keskittyä huomiseen, Guntis Atars näki tilanteen.

Pallo ei pomppinut KyKy-Betsetille sunnuntainakaan

Betonimiesten kahden pelin viikonlopusta ei jäänyt kuin oppia käteen. Valepa oli onnistunut pyyhkimään Loimu tappion mielestään ja ottivat vakuuttavan 3-0 voiton kotonaan.

Ensimmäistä erää edetään tasaisesti aina puolen välin tienoille. Valepa onnistuu ottamaan johtoaseman ja kasvattaa piste pisteeltä johtoaan. Ero oli jo parhaimmillaan viidessä pisteessä, mutta Colin Lovejoy onnistui verkolla torjumaan Mikko Eskon hyökkäyksen ja syötti heti perään ässän kaventaen tilanteen kolmeen pisteeseen.

Valepa kuitenkin hoitaa erän rutiinilla itselleen 25-20. Betonimiehiltä onnistujiksi nousi Renars Jansons kuudella pisteellään sekä Romans Sauss ja Colin Lovejoy neljä pistettä molemmille.

Toisessa erässä ei jäänyt epäselvyyttä kuka vie. Valepa ottaa heti erän alusta 4-0 johdon ja pisteen teossa onnistui myös Valepan libero Eetu Pennanen. Ero kasvoi tasaiseen tahtiin ja KyKy-Betsetin peli ei millään lähtenyt käyntiin.

Tilanteessa 17-9 Guntis Atars vaihtaa Kasper Pennasen Romans Saussin tilalle. Ero ei tästä vielä lähde kavenemaan, mutta erän lopussa Aivars Petrusevicsin syötöillä ero isäntiin lähtee hiljalleen kavenemaan. Valepa kuitenkin onnistuu erän lopussa hoitamaan pisteet itselleen ja ansaitusti erävoittoon 25-21.

Valepa ottaa kolmannen erän alussa toisen erän tavoin johdon, mutta KyKy-Betset pääsee vielä tasoittamaan erän Joel Laakson syötöillä 10-10. Erän puolen välin paikkeilla Valepa karkaa turvalliseen johtoon.

KyKy-Betsetiltä yksin hyökkäyspäässä jää Renars Jansons, joka onnistui jälleen tekemään ottelun kovimman pistemäärän 20/+11. Valepa vie erän 25-20 ja pelin selkeästi 3-0. Eroa pelissä tuli erityisesti virheiden määrässä, sillä Valepa teki pelin aikana yhteensä 12 suoraa virhettä, Betonimiesten vastaavat olivat 21.

Sastamalalaiset saivat myös pallot nostettua Mikko Eskolle 51% tarkkuudella ja kyyjärveläiset Joel Laaksolle 36% tarkkuudella. Lisäksi Valepalla oli useampi onnistuja hyökkäyspäässä.

– Passari luotti paljon minuun tänään ja yritin parhaani. Rankkaa, kun hävittiin, mutta Valepa pelasi hyvin. Treeneissä pitää keskittyä syöttöön enemmän, sillä siinä oli hankaluuksia tänään, Renars Jansons totesi.

– Valepa on kova kotona ja erityisesti syötössä. Jollain alueella oli ok peliä. Tultiin voittamaan ja hävittiin. Playoffit on tavoitteena, joten kaikki pelit ovat tärkeitä. Jansons oli avainpelaaja, mutta myös Joelit (Laakso ja Andersson) onnistuivat, Guntis Atars sanoi.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät