-0.1 C
Alajärvi
tiistai 27.2.2024
MAINOS

Hyvinvointialueen ratkaisuilla on kunnille ja asukkaille kauaskantoisia vaikutuksia

– Olen tuonut huoleni esiin siitä, että hyvinvointialueiden ratkaisut vaikuttavat pahimmillaan potilasturvallisuuteen ja ihmisten yhdenvertaiseen kohteluun, toteaa Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivunen.

– Säästölistauksia on helppo tehdä, mutta mitkä ovat säästöjen tosiasialliset vaikutukset ja siirtyykö säästetty kustannus jonkin toisen tahon maksettavaksi esim. potilas.

MAINOS

– Onko oikein laittaa satojatuhansia ihmisiä kumipyörien päälle palveluiden perässä vai olisiko kattava perusterveydenhuollon palveluverkko kuitenkin järkevämpi ja halvempi vaihtoehto yhteiskunnalle. Monet laskelmat näyttävät, että muun muassa terveyskeskuksen lakkauttaminen ei tuo välttämättä mittavia euromääräisiä säästöjä varsinkin jos katsotaan koko asiakaspalveluketjua.

Etelä-Pohjanmaan sote-työntekijöiden prosentuaalinen jakautuminen kunnittain sisältäen yksityisen ja julkisen sektorin 31.12.2022 (Marko Rossinen, Etelä-Pohjanmaan liitto).

Koivunen katsoo, että terveyskeskuksen lakkauttaminen on kunnille monella tapaa kohtalonkysymys potilasnäkökulman lisäksi. Perusterveyspalveluiden puuttuminen vaikuttaa ilman muuta kuntien veto- ja pitovoimaan.

– Se vaikuttaa siellä toimivien yritysten työvoiman saantiin ja moneen muuhun asiaan.  Sosiaali- ja terveyspalvelut tuovat paljon työpaikkoja paikkakunnalle varsinkin naisille. Näiden työpaikkojen puuttuminen vie tietenkin kunnilta verotuloja, mutta se vaikuttaa myös käytettävissä olevaan ostovoimaan, mikäli kyseisen sektorin työntekijät puuttuvat paikkakunnalta.

– Marko Rossisen (Etelä-Pohjanmaan liitto) tekemät taulukot 1 ja 2 näyttävät esimerkin omaisesti millainen määrä ihmisiä työskentelee sosiaali- ja terveyspalveluiden puolella Etelä-Pohjanmaan eri kunnissa. Taulukoissa on myös yksityisen sektorin työntekijät mukana. Tämä sama kaava toistuu kaikissa Suomen hyvinvointialueissa.

– Olemme suurten ratkaisujen porteilla ja mielestäni nämä keskustelut kuuluisi avata viipymättä valtakunnan tasolla. Hyvinvointialueiden mahdollisten toimipisteverkkojen alasajon jälkeen ei ole paluuta entiseen ja vaikutukset suomalaiseen yhteiskuntaan tulevat näkyviin heti tai viiveellä laaja-alaisesti. 

– Suomalaisen perusterveyspalveluverkon mahdollinen alasajo vaatii mielestäni perusteellisemman keskustelun, joka pohjautuu tutkimustietoon ja faktoihin eikä ainoastaan yksittäisen hyvinvointialueen tekemään säästölistaukseen.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät