Äänimaljarentoutus vie levon tunteen solutasolle saakka

Hannu Nisulalle ja Miia Hiltuselle ihmisten hyvinvointi on lähellä sydäntä. Äänimaljarentoutus on yksi tapa katkaista arjen kiireet ja kokea äärimmäisen hyvä ja hoitava rentoutuminen.
Mainos[adrotate banner="3"]

Äänimaljojen sointi tulee kuin jostain hyvin kaukaa, niiden äänten värähtely antaa keholle ja mielelle mahdollisuuden rentoutua ja päästää irti arkisista kiireistä.

Kun Sonkajärveltä Lehtimäelle viime kesänä muuttanut Miia Hiltunen soittaa äänimaljoja ja koshikelloja, tuntuu kuin aika pysähtyisi.

MAINOS

Miia hankki äänimaljat viitisen vuotta sitten nähtyään ja testailtuaan niitä kaverillaan. Hän alkoi soittaa äänimaljoja ja opetteli niiden käyttöä omatoimisesti ja alkoi tarjota äänimaljarentoutusta kaikille kiinnostuneille jurtassaan, joka hänellä Sonkajärvellä oli.

Äänimaljojen vaikutus lähtee niiden tuottaman äänen ääniaaltojen taajuudesta, joka menee kehossa solutasolle saakka. Ääni käy kehoa läpi kuin tunnustellen.  – Olen muutaman kerran päässyt itsekin äänimaljarentoutukseen, joten tiedän sen vaikutuksen. Myös maljoja soittaessa pääsee erilaiseen tilaan, missä on normaalisti.

35-40 minuutin äänimaljarentoutus on niin kokonaisvaltainen kokemus, että sen katsotaan vastaavan kolmea tuntia syvää unta. Äänten myötä keho vaatii laskemaan irti, mikä saa aikaan syvän rentoutumisen.

Rentoutuneesta kehosta katoavat monet kivut ja lihasjännitykset. – Emme nykyisin oikein osaa pysähtyä, omat ajatukset ovat monelle liikaa. Voisimme voida paljon paremmin, jos välillä rentoutuisimme, Miia toteaa.

Miia on myös Lehtimäellä asuessaan tarjonnut lähialueilla mahdollisuutta äänimaljarentoutukseen, jonka hän tulee tekemään asiakkaan omaan kotiin. Paras paikka tehdä äänimaljarentoutusta on mahdollisimman rauhallinen, sillä soiton aikana kaikki ympäröivät äänet haittaavat. Miian jurtta nousee näillä näkymin keväällä myös Lehtimäelle, jonka jälkeen hoitoja on mahdollisuus toteuttaa myös siellä.

Miialla on käytössään kristalliäänimaljoja sekä Tiibetin maljoja ja koshikelloja. Soitonvalikoimissa on myös rumpu ja seuraavaksi tavoitteena on oppia soittamaan myös kannelta.

Hengitysvalmentaja auttaa kokonaisvaltaisesti

Miian kumppani Hannu Nisula on muuttanut Lehtimäelle Seinäjoelta. Hannu on omasta mielenkiinnostaan opiskellut hengitysvalmentajaksi, sillä ihmisen terveys ja hyvinvointi ovat kiinnostaneet myös häntä jo pidemmän aikaa.

Hengitysvalmentaja auttaa ihmistä kokonaisvaltaisesti, niin mieltä kuin kehoakin. Oikea hengitys auttaa rentoutumaan ja se antaa koko keholle hyvinvointia. – Hengitys on yksi tärkeimmistä asioista mitä ihminen tekee.

– Tästä huolimatta hengitämme yleensä väärin, suun kautta. Nenän kautta hengittäminen on ainoa oikea tapa. Moni myös hengittää liikaa, sillä hengityksen pitäisi olla rauhallista, Hannu kertoo.

Oikein hengittämistä voi oppia vaikkapa laittamalla teipin suun eteen yöksi. Se vähentää myös kuorsausta ja parantaa unen laatua.

Hannu on pian aloittamassa hierojakoulutuksen ja he toivovat Miian kanssa, että jonakin päivänä he voisivat yhdistää osaamistaan niin, että hieronnan yhteydessä voitaisiin antaa paitsi vinkit oikeaan hengittämisen, myös äänimaljarentoutusta.

– Olen opiskellut myös kliinisen puolen hypnoosihoitoa, Miia kertoo. – Hypnoosihoidot ovat kuitenkin asia, jota monet pelkäävät, siksi niitä en kenellekään tuputa.

Miia kertoo, että hypnoosihoidot ovat turvallisia ja siitä voi saada avun pelkotiloihin ja unettomuuteen. Se on tuki myös elämänmuutoksissa, kuten tupakoinnin lopettamisessa. – Hypnoosihoitokaan ei ole taikasauva, eikä se toimi kaikille. Jos oma hyvinvointi kiinnostaa, sitäkin kannattaa kokeilla!

Tuula Jokiaho



Edellinen artikkeliEtelä-Pohjanmaalla järjestetään verkkovanhempainilta älylaitteista
Seuraava artikkeliIsmo Alanko Lappajärvelle