Ilo irti penkkareissa

Anselmi Ylitalo (vas.), Aapo Koivukoski ja Tino Hannila selasivat nettiä ja sieltä löytyi kolmikolle hahmot ja asut. Nuorukaiset viettivät penkkaripäivää cheerleadereina eli huutosakinjohtajina.
Mainos[adrotate banner="3"]

Alajärven ja Vimpelin lukioissa vietettiin ikimuistoista penkkaripäivää ystävänpäivänä.

Vimpelissä tämänvuotiseksi teemaksi oli valittu televisiosta tutut hahmot. Penkkarihumussa vilahtelivat niin Spider Man, Mikki Hiiri, Pingu, Winx-klubin hahmoja kuin Palomies Samikin.

MAINOS

Myös Uuno Turhapuro oli päässyt mukaan. Vimpelin lukiossa abiturientteja on reilut parikymmentä.

Monster High -sarjan Draculaura oli Julita Heinoselle selkeä valinta penkinpainajaisten hahmoksi.

Abiturienttien säännöllisen koulunkäynnin päättymistä juhlistettiin Vimpelissä perinteisin menoin. Päivän aloittaneessa juhlassa opettajille laulettiin ja heille järjestettiin esimerkiksi tietovisa.

Vimpelissä pitkään perinteeseen kuuluu myös vaahdottaminen eli halukkaille yhteiskoulun oppilaille laitetaan partavaahtoa päähän. Toinen pitkä perinne on sydänten piirtäminen kasvoihin huulipunalla.

Sydämet sopivatkin hyvin ystävänpäivän teemaan. Päivän päätähdet kävivät heittämässä karkkia Aapiskujan koululla ja vierailivat Venla ja Väinö -kodilla, keskustan kaupoissa ja pankissa.

Julita Heinonen oli penkkareissa Monster High -sarjan Draculaura.

– Se on ollut aina lempparihahmoni tuosta sarjasta.

Vinkit netistä

Tino Hannila, Aapo Koivukoski ja Anselmi Ylitalo olivat keksineet omat hahmonsa selattuaan nettiä, jossa cheerleadereiden asut tulivat vastaan.

Vimpelin penkkariperinteisiin kuuluvat sydämenmuotoiset, huulipunalla tehtävät kasvomaalaukset. Teema sopi hyvin ystävänpäivään.

Kolmikko oli pukeutunut cheerleadereiksi eli huutosakinjohtajiksi, jollaisia nähdään esimerkiksi palloilulajien katsomoissa luomassa tunnelmaa. Cheerleadereita on nähty myös lukemattomissa elokuvissa ja televisiosarjoissa.

Kolmikon suunnitelmissa oli laittaa kalsarit jalkaan kuorma-autoajelun ajaksi, vaikka toisaalta suomalaisilla ei voi olla nuorukaisten mielestä kylmä edes talvella.

Vimpelin lukio saa kolmikolta kiitosta. Lukion pienuus on etu: yksilöllisyys huomioidaan ja esimerkiksi tukiopetusta on helposti saatavilla. Lukiosta löytyy palloilulinja, jolle urheilua harrastavien kannattaa hakeutua.

Virpi Poikelin

Edellinen artikkeliYstävyyttä ja juttuseuraa – Soinin Kahvituvan ovet ovat avoinna jokaiselle
Seuraava artikkeliYrityskauppojen määrä on aivan liian alhainen – mistä löytyvät jatkajat?