Kätkänjärven säännöstelyn muuttamiseen ja ohitusuoman rakentamiseen haetaan lupaa

Kätkänjärven säännöstelypato. Säännöstelypadon molemmin puolin olevat maapadot kunnostettiin vuonna 2020. Kuva: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus.

ELY-keskus on toimittanut Alajärven Lehtimäellä sijaitsevan Kätkänjärven säännöstelyn muutosta ja ohitusuoman rakentamista koskevan lupahakemuksen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon helmikuun lopulla. Säännöstelyä muutetaan siten, että Kätkänjärven kevätalennus muutetaan joustavammaksi.

Pakollinen ja tiettyyn ajankohtaan sidottu kevätaikainen vedenpinnan lasku poistetaan ja jatkossa järven vedenpintaa lasketaan lumitilanteen ja vesistöennusteiden perusteella. Esimerkiksi vähälumisina talvina kevätalennus voidaan tehdä pienempänä.

MAINOS

Tällä pyritään siihen, että Kätkänjärven vedenpinta saadaan ilmastonmuutoksen myötä yleistyvien vähälumistenkin talvien jälkeen nostettua kesäksi tavanomaiselle kesätasolle.

Kätkänjärven maksimijuoksutusta kasvatetaan tasolle 2 m3/s säännöstelyn ylärajan alapuolella. Tämä vähentää tulvatilanteissa tarvetta juoksuttaa säännöstelyrajan ylityksen jälkeen reilusti isompaa vesimäärää ja tasoittaa siten tulva-ajan lähtövirtaamia.

Kätkänjärven juoksutusmääräyksiä ei enää jatkossa sidota Rantatöysänjärven vedenpinnan tasoon, koska niiden noudattaminen on ollut haastavaa tulvatilanteissa.

Toimenpiteiden vaikutuksesta Kätkänjärven vedenkorkeudet eivät käytännössä muutu lukuun ottamatta sitä, että kevätalennus on vähälumisina keväinä nykyistä pienempi. Järven lähtövirtaamat eivät suuruudeltaan muutu, mutta ajoitus muuttuu joissain tilanteissa.

Kätkänjärven säännöstelypadon ohi rakennetaan ohitusuoma, joka toimii kalatienä ja sen kautta voidaan juoksuttaa jatkossa pienet virtaamat. Säännöstelypadon tulevan kunnostustyön aikana Kätkänjärven juoksutus hoidetaan ohitusuoman kautta.

Kätkänjärven nykyinen säännöstelylupa on myönnetty 1973. Luvanhaltija on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus.  Suunnittelua on tehty suunnittelutyöryhmässä yhdessä paikallisten tahojen ja kalaviranomaisen kanssa.

Exit mobile version