Järviseudun Omaishoitajien toimisto muuttaa Alajärvelle, mutta toiminta jatkuu ennallaan

Järviseudun Omaishoitajat ry:n toimisto on ollut yli 20 vuotta Vimpelissä, mutta nyt edessä on muutto Alajärvelle Citykorttelin alakertaan. Omaistoiminnan koordinaattori Tiina Silvonen kertoo, että sisään saa poiketa aina, kun ovet ovat avoinna!
Mainos[adrotate banner="3"]

Järviseudun Omaishoitajat ry:n toimisto muuttaa huhtikuun ensimmäisestä päivästä alkaen Alajärvelle Citykorttelin alakertaan, entisiin kukkakaupan tiloihin.

Yhdistys on perustettu vuonna 2002 Alajärvellä, jossa sen kotipaikka on, mutta toimisto on sijainnut Vimpelissä koko ajan tätä ennen.

MAINOS

Omaistoiminnan koordinaattori Tiina Silvonen kertoo, että yhdistyksen toiminta-alueena ovat kaikki viisi Järviseudun kuntaa ja ajatus toimiston perustamisesta Vimpeliin, kutakuinkin keskelle aluetta, oli tuolloin 2000-luvun alussa järkevä.

Lisäksi yhdistyksen puheenjohtaja ja työntekijä olivat tuolloin Vimpelistä ja tuohon aikaan laskuihin tarvittiin vielä allekirjoitukset. Toimiston sijainti Vimpelissä oli sikälikin järkevä.

Aika on kuitenkin muuttunut, laskutukset ovat sähköisiä ja kahden työntekijän tarpeisiin vuokratut tilat olivat käyneet turhan isoiksi nyt, kun työntekijöitä on jo kolmatta vuotta vain yksi. Lisäksi OmaisOiva -toiminta, johon rahoitusta tällä hetkellä saadaan, käsittää nykyisin Järviseudun lisäksi myös Kuusiokuntien alueen. Toimintaa on nykyisin kaikkiaan kahdeksan kunnan alueella.

– Toiminnan kannalta Alajärvi on järkevämpi paikka, koska täällä asioidaan paljon lähikunnistakin, Tiina toteaa. – Olemme rahoittajalle tulosvastuussa ja toimintamme ytimessä on ihmisten tapaaminen, joten on tärkeää olla siellä, missä ihmisiä liikkuu.

Tiina itse kulkee töihin Soinista käsin ja silloin kun hänen työpäivänsä kohteet ovat Kuusiokuntien alueella, ei hän kierrä töihin toimiston kautta.

– Silloin kun olen paikalla toimistolla, sisälle saa aina poiketa! Jos on tulossa kauempaa, kannattaa kuitenkin soittaa ja varmistaa, että ovet ovat avoinna, Tiina kehottaa.

Vaikka toimiston sijainti nyt vaihtuukin, muuten toiminta jatkuu ennallaan. Uusi toimisto on vähän pienempi ja edullisempi kuin edellinen, mutta täysin esteetön ja pihassa on hyvin parkkipaikkoja.

Ohjausta ja neuvontaa

Omaishoitajayhdistyksen ja OmaisOivan tehtävissä Tiinan tärkeimmät tehtävät keskittyvät ohjaukseen ja neuvontaan.

Hyvinvointialueelle siirtyminen aiheutti neuvontaan valtavan lisätarpeen, sillä epätietoisuutta oli paljon niin omaishoitajilla kuin hyvinvointialueellakin. Muutoksia tuli paljon. Positiivista oli se, että palkkiot omaishoitajille nousivat, mutta toisaalta kriteerit tiukkenivat.

– Osa aikaisemmin jopa kymmenen vuoden ajan omaishoidontukea saaneista tipahtivat tuen piiristä pois. Tämä johtui monessa tapauksessa siitä, että Järvi-Pohjanmaalla oli ollut käytössä ennaltaehkäisevä omaishoidon tukiluokka, jota hyvinvointialueella ei enää ollut. Tätä ennaltaehkäisevää tukea oli saanut muun muassa moni erityislapsen äiti.

Alun epätietoisuus olikin todella hankalaa, mutta tilanne on nyt helpottanut. Kun kysymyksiä tulee, niihin saa vastauksen.

Muita asioita, joista kysellään paljon, ovat erilaiset tuet ja toiminta, tuetut lomat ja Kelan kuntoutukset. Yksi alue on henkinen tuki – joskus riittää se, kun voi keskustella asioista jonkun kanssa ja purkaa ajatuksiaan.

Toiminta koskettaa varsin laajaa joukkoa ihmisiä ja viime vuonna toimintaan osallistui peräti 800 uutta ihmistä. Tämä mahdollistui esimerkiksi edelleen kiertävän valokuvanäyttelyn, oppilaitosyhteistyön ja lapsiperheille suunnattujen retkien kautta.

– Erilaiset retket tuovat toimintaa mukaan sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät käy ryhmissämme.

Ryhmätoimintaa on tarjolla kaikilla paikkakunnilla. Osassa Tiina on itse mukana, osaa vetää vertaisohjaajat ja osassa on palkattuja vetäjiä, kuten esimerkiksi allasjumpassa.

Uusien tilojen avajaiskahvit juodaan Vapun aattona, tiistaina 30.4. kello 11-15 ja tarjolla on myös simaa ja munkkeja. Tuolloin on hyvä tilaisuus tutustua uusiin tiloihin ja toimitaan muutenkin, mutta Tiina muistuttaa, että paikalle saa poiketa aina oven ollessa avoinna!

– Yhteistyökumppanimme ja yhdistykset voivat kysyä tilojamme myös kokousten järjestämiseen, sillä paikka on usein tyhjillään ja silloin tänne voivat tulla kokoustamaan!

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliTyöttömien määrässä kasvua
Seuraava artikkeliTalvirenkailla pääsiäisliikenteeseen