-0.3 C
Alajärvi
perjantai 12.4.2024
MAINOS

Lehtimäen Rinki-ekopiste suljettu

Lehtimäen Rinki-ekopiste on suljettu väliaikaisesti. Ekopiste siirtyy purettavan S-Marketin kiinteistöltä tien toiselle puolelle, nuorisoseuran ja grillin väliselle alueelle. Ekopiste avataan uudessa paikassa toivottavasti pääsiäisen jälkeisellä viikolla.

– Siihen asti pyydämme pitämään pakkausjätteen kotona tai viemään sen muille lähialueen ekopisteille. Pahoittelemme katkoksesta aiheutuvaa haittaa. Haluan antaa erityiskiitoksen nuorisoseuralle, että pääsemme sijoittamaan säiliöt uuteen paikkaan, sanoo aluepäällikkö Harri Patana Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:stä.

MAINOS

Väliaikaisen Rinki-ekopisteen luokse pääsee sekä henkilöautolla että kuorma-autolla. Patana kertoo, että uuden S-Marketin rakennuttua ekopiste palaa S-Marketin piha-alueelle.

Kotitalouksille tarkoitetuille Rinki-ekopisteille voi tuoda maksutta kodin pakkausjätettä. Pakkausmateriaalien lajitteluohjeet löytyvät keräyssäiliöihin kiinnitetyistä tarroista ja yrityksen kotisivulta. Kierrätetyistä muovipakkauksista voidaan tehdä esimerkiksi muovipusseja, kartonkipakkauksista monenlaisia hylsyjä, lasipakkauksista lasipulloja ja metallista polkupyörän runkoja.

Kaikki muut kuin pakkausjätteet – esimerkiksi huonekalut – on vietävä kunnan ohjeistamaan paikkaan. Vaaralliset aineet tai niiden jäämiä sisältävät pakkaukset eivät kuulu pakkausjätteen keräykseen.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät