-0.3 C
Alajärvi
perjantai 12.4.2024
MAINOS

Kuusiolinna Terveyden muutosneuvottelujen myötä toimipisteverkoston operatiivisia muutoksia ja toimintojen supistamista

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen päätöksellä ennenaikaisesti päättyvä palvelusopimus vaikuttaa Kuusiolinna Terveyden toimintaedellytyksiin merkittävästi. Vastatakseen toimintaympäristön muutoksiin yhtiö käynnisti tammikuussa muutosneuvottelut.

Neuvotteluiden tuloksena suunnitellaan toteutettavaksi muun muassa toimipisteverkoston operatiivisia muutoksia ja toimintojen supistamista sekä työtehtävien yhdistämistä, keskittämistä ja uudelleenjärjestelyjä.

MAINOS

Lisäksi suunnitellaan tuotannollisista, taloudellisista ja toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä toteutettavia irtisanomisia, osa-aikaistamisia ja työntekijöiden työsuhteissa noudatettavan olennaisen ehdon yksipuolisia muutoksia ja lomautuksia.

Työsuhteen olennaisen ehdon muutoksella voidaan tarkoittaa esimerkiksi muutoksia työntekijän työssäkäyntialueessa.

Tämänhetkisen arvion perusteella Kuusiolinna terveydestä päättyisi enintään 77,6 koko- tai osa-aikaista tehtävääja 14 tehtävää osa-aikaistettaisiin. Lisäksi yhtiö harkitsee lomautuksia, enintään 5–15 päivää, henkilöstöryhmistä riippuen.

Mahdolliset muutokset työsuhteen muihin ehtoihin koskisivat arvion mukaan enintään 250 työntekijää. Työsuhteen ehtojen muutokset toteutetaan tarjoamalla työntekijälle työsopimusta irtisanomisen vaihtoehtona uusin ehdoin, irtisanomisaikaa noudattaen.

Kuusiolinna Terveyden toimitusjohtaja Seppo Kariniemi painottaa, että haastavasta tilanteesta huolimatta työnantaja selvittää mahdollisuudet tarjota irtisanomisuhan alla oleville työntekijöille muita tehtäviä.

– Muutosneuvottelut ovat aina raskas prosessi koko organisaatiolle. Haluan kiittää kaikkia neuvotteluissa mukana olleita siitä, että keskustelut käytiin rakentavasti. Henkilökuntamme on ansainnut erityisen kiitoksen siitä, että prosessista huolimatta olemme keskittyneet palvelemaan asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Työnantajan tavoitteena on varmistaa, että alueen asukkaat saavat hyvinvointialueen strategian mukaisia yhdenvertaisia palveluita, Kariniemi jatkaa.

Kuusiolinna Terveys on Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen ja Pihlajalinnan yhteisyritys. Se on tuottanut Alavuden, Kuortaneen, Soinin ja Ähtärin alueilla sosiaali- ja terveyspalvelut vuodesta 2016.

Kuusiolinna Terveyden ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen välisen palvelusopimuksen päättyminen jo vuonna 2025 vaikuttaa yhtiön toimintaedellytyksiin ennakoitua enemmän. Lisäksi Etelä-Pohjanmaan aluehallitus käsitteli viime viikolla Kuusiolinnan järjestämisvastuulla olevien vaativan erikoissairaanhoidon palvelujen siirtämistä osaksi hyvinvointialueen toimintaa jo sopimuksen irtisanomisaikana.

Kuusiolinna Terveys jatkaa vaikuttavien palveluiden kehittämistä. Yhtiön tehtävä on edelleen varmistaa yhdenvertaiset ja laadukkaat palvelut alueen asukkaille.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät