3.1 C
Alajärvi
sunnuntai 26.5.2024
MAINOS

Muutto Seinäjoelta Alajärvelle toi Peltolan perheen tuttuun uusin askelmerkein

Kun Päivi ja Antti Peltola päättivät kesällä 2023 muuttaa Seinäjoelta Antin kotitilalle Alajärven Sissalaan, sai Päivi kuulla opettajakollegoiltaan yläkoulussa monenlaisia kommentteja.

Moni hämmästeli muuton suuntaa – maakunnasta muutetaan Seinäjoelle, eikä päinvastoin, mutta samaan aikaan päätöstä kiitettiin rohkeaksi ja jopa todettiin teko isänmaalliseksi – on tärkeää tuottaa suomalaista ruokaa.

MAINOS

Päiville ja Antille muutto ei ollut niin suuri hyppy, kuin mille se saattoi kuulostaa. Antin kotitilalla oli vietetty aikaa paljon, olihan Antti ollut kotitilansa isäntänä jo vuodesta 2006 lukien.

Se, että 400 metrin kauppamatka vaihtui kymmeneen kilometriin, ei tullut yllätyksenä, eikä ole ensimmäisen Alajärvellä asutun vuoden aikana haitannut edes perheen junioreita. Kanavan Kevari on sen verran lähellä, että lasten karkinkaipuun pystyy tyydyttämään sieltäkin.

Päivi itse on kotoisin Soinista, mutta Alajärvi oli hänelle tuttu lukiovuosilta. Vaikka Päivillä ja Antilla on vain vuosi ikäeroa, niin lukioaikana he eivät vielä sattuneet kohdakkain.

Lukion jälkeen kumpainenkin lähti opiskelemaan yliopistoon Joensuuhun ja koska poikkisuomen julkisen liikenteen yhteydet ovat huonot, alkoi Päivi bongailla opiskelijoiden joukosta samasta suunnasta olevia, omalla autolla liikkuvia opiskelijoita.

Niin löytyi Antti ja aikanaan hänestä tuli muutakin kuin kaveri, jolta sai pummattua kyydin kotiin.

Päivi opiskeli kieliä ja valmistui kieltenopettajaksi. Antti taas opiskeli metsänhoitajaksi talouspuolelle painottuen. Pariskunnan matka jatkui Seinäjoelle, jossa Päivi alkoi työskennellä kieltenopettajana yläasteella ja Antti taas viljeli kotitilaansa Seinäjoelta käsin ja työskenteli samaan aikaan sijoitusalalla.

Seinäjoella koti oli vuodet 2005-2023. Perheeseen syntyi kaksi poikaa, joista Alajärvelle muuton jälkeen vanhempi siirtyi yläkouluun ja nuorempi meni neljännelle luokalle Myllykankaan kyläkouluun.

Mutta miksi ihmeessä hyvien palvelujen luota muutettiin Alajärvelle pieneen kylään?

– Tähän oli montakin syytä. Antin isä kuoli seitsemän vuotta sitten ja talo jäi tyhjilleen. Meillä oli talo Nurmossa ja toinen Alajärvellä sekä kasvava maatila. Tilanne oli haastava ja perhe oli hajallaan eri paikoissa, joten aloimme miettiä muuttoa Alajärvelle kokonaan.

Viime kesä oli poikien koulujen kannalta hyvä muuttoa ajatellen. Molemmat pojat ovat innokkaita pesäpalloilijoita ja Maila-Jussit vaihtuivat paikkakunnalle muuton myötä Ankkurien sinikeltaisiin, mikä loi lapsille luontevasti uutta kaveripiiriä.

– Pesäpallo on yhteisöllinen koko perheen laji, joten sitä kautta myös minä löysin uuden yhteisön itselleni, Päivi kertoo.

Silti vanhat ystävyyssuhteet Seinäjoellekaan eivät ole katkenneet. Isossa koulussa oli monta kieltenopettajaa, joiden ryhmä oli varsin tiivis. Ystävyys jatkuu edelleen. Samoin on poikien kanssa, parhaat kaverit Seinäjoelta ovat edelleen kuvioissa, vierailut puolin ja toisin onnistuvat kätevästi vaikka bussilla.

Uudelle uralle

Päiville muutto Alajärvelle ei tarkoittanut vain asuinpaikan muutosta, vaan hyppyä kokonaan uudelle uralle.

Hän oli aina viihtynyt opettajana eikä sulje pois sitä mahdollisuutta, että vielä joskus palaisi opettajaksi, mutta nyt on aika tehdä muuta.

– Alanvaihtoni liittyy vahvasti muuttoon tänne. Kun oli selvää, että tulemme muuttamaan, aloin miettiä mitä minä voisin tehdä sellaista, josta olisi hyötyä maatilalle.

Koska talousasiat ovat aina kiinnostaneet Päiviä, alettiin pohtia, ettei kirjanpitoa olisi pakko ulkoistaa, sen voisi tehdä myös itse. – Koin, että kyseessä on niin laaja ja monimutkainen asia, että jos sen teen, haluan tehdä sen kunnolla. Koska ammattikorkeakoulu oli aivan lähellä, lähdin opiskelemaan aluksi työn ohessa.

– Myöhemmin otin virkavapaata vauhdittaakseni opintojani ja nyt keväällä valmistuin tradenomiksi taloushallintoon ja kirjanpitoon painottuen.

Ala on laaja ja pelkät koulussa opitut tiedot ja taidot eivät riitä sen hallitsemiseen. Varsinaisen sukelluksen työhön Päivi saikin harjoittelupaikassaan. Hän pääsi pieneen kuortanelaiseen alan yritykseen TalousOraakkelit Oy:n ja talven aikana oppi karttui ja syntyi hyvä yhteistyö.

Päivi sai jatkaa nyt yrityksen palveluksessa ja saa sitä kautta tarvittavan verkoston ja taustatuen. Hän tekee työtä etänä kotoaan käsin ja voi samalla olla maatilalla apuna ja tehdä sen kirjanpitoa. Hän ottaa mielellään tehtäväkseen myös muita alan töitä.

Myös Antin kohdalla muutto Alajärvelle toi uutta työkuvioihin. Kun yli puolet vuodesta menee tiukasti oman viljatilan ohjaksissa, niin talvisin hän tarjoaa neuvontapalveluja muille maatalousyrittäjille. Hän on juuri saanut ns. Neuvo-oikeudet.

Jokainen viljelijä voi saada EU:n maaseuturahastosta tuettua neuvontaa 10 000 euron edestä vuosina 2023–2027. Antti toteaa, että tämä mahdollisuus kannattaa käyttää hyödykseen ja hänen erikoisalaansa ovat esimerkiksi budjetointiin ja kannattavuuteen liittyvät asiat.

17 vuoden tausta sijoitusalalla ja hyvät yhteistyöverkostot eri alojen tekijöihin luovat hyvät valmiudet talousjärjestelyjen neuvontaan.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät