4.2 C
Alajärvi
sunnuntai 26.5.2024
MAINOS

Ikäihmisten hoivakoti Villa Koivula valmistui etuajassa Alajärvelle

Alajärvelle valmistui uusi ikäihmisten 46-paikkainen hoivakoti nollavirheluovutuksena. Attendo aloittaa toiminnan asumispalveluyksikössä toukokuussa ja ensimmäiset asukkaat muuttavat touko-kesäkuun vaihteessa.

Etuajassa valmistuneiden rakennustöiden ansiosta myös piha-alue on heti muuton jälkeen asukkaiden käytössä.

MAINOS

Kaksikerroksisessa hoivakodissa on asukaspaikkoja yhteensä 46, joista 24 huonetta on tarkoitettu ympärivuorokautiseen palveluasumiseen ja loput yhteisöllistä asumista varten. Asuinhuoneiden lisäksi kodista löytyy molemmista kerroksista yhteiset ruoka- ja oleskelutilat, saunaosastot sekä henkilökunnan tiloja.

Kooltaan hoivakoti on reilu 2700 neliötä. Siihen kuuluu kaksi piha-aluetta, joista löytyy erilaisia oleskelualueita, pergoloita, marjapensaita ja viherkasveja.

Asukkaat muuttavat uusiin tiloihin touko-kesäkuun vaihteessa. 

Suomen Hoiva ja Asunto Oy:n omistaman asumisyksikön suunnittelusta ja rakentamisesta vastasi Rakennusliike Lapti Oy.

– Tulevia asukkaita odottaa viihtyisä, terveellinen ja turvallinen ympäristö. Olemme toteuttaneet ympäri maan noin 100 vastaavanlaista hoivakohdetta, joista reilu puolet nimenomaan Suomen Hoiva ja Asunnon tai Attendon kanssa.

– Kokemuksemme ja erinomaiseksi hioutuneen yhteistyömme ansiosta lopputuloksena syntyi toiminnallisesti laadukkaat ja kustannustehokkaat tilat tärkeän alueellisen palvelun toteuttamiseksi. Lisäksi palvelutalo piha-alueineen valmistui etuajassa, nollavirheluovutuksena ja ilman yhtään työmaa-aikaista tapaturmaa, kertoo Laptin palvelutilojen liiketoimintajohtaja Raimo Pesola.

Attendon aluejohtaja Heidi Noukka sanoo, että Alajärven uusi hoivakoti, Villa Koivula on kaunis, avara ja kodin lämpöä huokuva talo.

– Odotamme innolla, että saamme kodin sisustettua ja sen jälkeen asukkaat muuttavat uusiin tiloihin touko-kesäkuun vaihteessa. Järjestämme Koivulassa myös avoimet ovet maanantaina 20.5., jolloin upeaan kotiin pääsee tutustumaan myös hoivapaikkaa tarvitsevat tulevat asukkaat.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät