Suomen Kennelliiton lukukoirat ovat valmiina kuuntelemaan lapsia ja kaikkia lukemisvarmuutta haluavia Alajärven kirjastossa!
Lukukoiratoiminta on monin paikoin hyvin suosittua ja sen tulokset ovat vakuuttavia, joten toiveissa on, että homma lähtee hyvin käyntiin nyt myös Alajärvellä!
Lukukoiratoiminnan tarkoitus on tukea lukutaitoa ja edistää lukemista. Lukukoiran tehtävänä on olla läsnä, innostaa ja kuunnella lukijaa.
Lukukoiratoiminnassa on tällä hetkellä Alajärvellä mukana kaksi ohjaajaa, Jonna Hotakainen yhdessä leonberginkoira Alman kanssa ja Niina Rintala englanninspringerspanieli Sipsin kanssa.
Jonna kertoo, että Alma on kolmevuotias. Se on toiminut noin vuoden verran Kennelliiton kaverikoirana ja tammikuussa Jonna osallistui sen kanssa lukukoirakurssille, jonka jälkeen Alma läpäisi arvioinnin lukukoiraksi. Sipsi taas on arvioitu toimintaan sopivaksi jo aiemmin.
Lukukoirien soveltuvuuden arvioinnista ja koiranohjaajien kouluttamisesta vastaa Kennelliitto. Lukukoiran tulee olla yli 2-vuotias, perusterve, ihmisystävällinen koira, joka on perusluonteeltaan sopiva toimintaan.
Lukukoiratoiminta on palkatonta eläinavusteista vapaaehtoistoimintaa. Kennelliiton lukukoirakon tunnistaa keltaisesta lukukoirahuivista ja ohjaajan nimikyltistä.
Jonna kertoo, että hänelle syy lähteä mukaan vapaaehtoistoimintaan on halu tehdä hyvää. – Koska oma koirani on osoittautunut sopivaksi tällaiseen toimintaan, niin haluan että siitä on iloa muillekin, Jonna toteaa ja vierellä istuva Alma osoittaa kaikin tavoin olevansa rauhallinen ja luotettava kaveri, vaikka perheen nelivuotias Mikael-poika pyörii sen ympärillä ja on välillä kaulassakin.
Alma onkin paitsi nopeasti uuteen paikkaan rauhoittuva, myös lapsiin hyvin tottunut koira, joka ei säpsähdä uusista asioista. Kaikki Kennelliiton lukukoirat ovat luonteeltaan vastaavia, sillä yksikään koira ei saa omaa keltaista lukukoira-tunnustaan ilman soveltuvuuden arviointia.
Alajärven kirjastolla lukukoirat vierailevat nyt joka toinen tiistai-ilta, vuorokerroin joko Alma tai Sipsi. Yksi lukuaika on aina 15 minuuttia ja sen voi varata suoraan kirjastolta.
Lukija saa käynniltään lukukoirapassin ja kun passiin on kerätty kaikki leimat, hän saa suorituksestaan diplomin!
Luetaan koiralle!
Lukukoiran luokse kannattaa lähteä jokaisen sellaisen lapsen kanssa, joka on epävarma lukemisesta. Epävarmuutta usein lisäävät muden odotukset, jolloin lukeminen voi käydä entistä hankalammaksi.
Mutta koira ei arvostele. Se ei huomauta virheistä, ei ihmettele hitautta tai epäröintiä. Koiran läsnäolo rentouttaa lukijaa ja lievittää stressiä.
– Lapsi lukee nimenomaan koiralle, ei meille koirien ohjaajille. Me olemme siellä vain huolehtimassa koirasta, lukemiseen emme puutu mitenkään, Jonna painottaa.
Tästä syystä lapsi tulee lukemaan koiralle ilman vanhempiaan. Jos ekalla kerralla oikein jännittää ja lapsi itse sitä haluaa, voi vanhempi tulla hetkeksi mukaan, mutta ideana on se, että koira ja lapsi ovat kahden.
Lukijan iän suhteen ei toiminnassa ole mitään rajoitetta. Useimmat lukijat ovat toki eri-ikäisiä lapsia, mutta kukaan ei estä nuorta tai vaikka aikuistakaan hakemaan lukuvarmuutta tätä kautta!
Käynnit lukukoiran luona ovat maksuttomia. Kennelliiton lukukoirakoilla on toiminnan vastuu- ja tapaturmavakuutus.
Tuula Jokiaho