Kempele haki pisteet Alajärveltä tiukan kamppailun jälkeen

Alajärven Ankkurit joutui taipumaan keskiviikkona Saltex Areenalla Kempeleen Kirille miesten Ykköspesiksen kamppailussa. Tasaisen ja vähäjuoksuisen ottelun vei nimiinsä Kempele jaksoin 0–1 (1–1, 4–5).

Ottelun ensimmäinen jakso eteni pitkään puolustusten hallinnassa. Ankkurit aloitti sisävuorossa, mutta tilanteiden rakentaminen oli vaikeaa. Kempele puolestaan sai ensimmäisessä sisävuorossaan ajotilanteen, mutta kotiutusyritykset jäivät vaisuiksi.

MAINOS

Toisessa vuorossa Ankkurit rakensi ottelun ensimmäisen kolmostilanteensa, mutta tilanne kuivui takapaloon ennen kotiutusyritystä. Myös Kempele pääsi toisessa vuorossa yrittämään juoksun tekoa, mutta Ankkurit hoiti palot taululle ja tilanteessa pysyttiin.

Ottelun avausjuoksu nähtiin kolmannen vuoron alussa. Ankkurit rakensi palottoman ajotilanteen, jossa Petteri Kortelainen löi pallon kovaa kohti Kempeleen koppari Tuukka Etulaa. Etulan syöksykoppiyritys epäonnistui, ja Matias Litmanen toi Ankkureille 1–0-johdon.

Kempele vastasi rakentamalla omalla vuorollaan niin ikään palottoman tilanteen, mutta Ankkurien ulkopeli piti pintansa. Ensimmäinen kotiutusyritys päättyi selvään paloon kotipesään, ja seuraavassa tilanteessa lukkari Seeti Surakka poltti etenijän kolmoselta.

Ratkaisevassa neljännessä vuorossa Ankkurit ei onnistunut kasvattamaan johtoaan. Kempele sen sijaan sai viimein juoksutilinsä auki, kun Markus Keski-Petäjä kotiutti välilyönnillä Tuomas Jussilan. Jakso päättyi tasalukemiin 1–1.

Toisella jaksolla Kempeleen sisäpeli käynnistyi aluksi samalla tavalla kuin ensimmäiselläkin jaksolla. Tilanteita syntyi, mutta juoksut jäivät puuttumaan. Ankkurit käytti oman ensimmäisen sisävuoronsa tehokkaasti hyväkseen, kun Niko Tuikan lyönti kolmospuolelle livahti pesävahdin räpylästä ja Antton Peltomäki juoksi kotipesään tilanteeksi 1–0.

Ottelun ratkaisu nähtiin kuitenkin toisen vuoron aikana. Kempele sai sisäpelinsä kunnolla käyntiin ja takoi peräti viisi juoksua. Ensimmäisestä vastasi Ankkurikasvatti Etula, joka puhkaisi kakkosrajan juoksun arvoisesti. Hetkeä myöhemmin Tuukka Sarkkinen kotiutti Jussilan, ja jokeri Aaro Ojanperä löi ajotilanteessa pallon läpi takakentältä kahden juoksun arvoisesti. Viidennen juoksun viimeisteli Arttu Ruuska.

Ankkurit pysyi kuitenkin iskuetäisyydellä. Toni Marjamäki kotiutti Joona Peltokankaan, minkä jälkeen Kortelainen ja Mikael Penninkangas toivat lisäjuoksut kotiuttamalla Litmasen ja Elmeri Koivusalmen. Kahden vuoron jälkeen tilanteeksi kirjattiin Kempeleen hyväksi 5–4.

Kolmas vuoro jäi juoksuttomaksi. Kempele rakensi muutaman tilanteen, mutta Ankkurien ulkopeli kesti. Kotijoukkueen sisäpeli puolestaan takkusi eikä etenijää saatu kolmospesälle asti.

Ratkaisevassa neljännessä vuorossa kumpikaan joukkue ei onnistunut luomaan todellisia juoksupaikkoja. Näin ollen Kempele piti niukan johtonsa loppuun asti ja vei Alajärveltä mukaansa täydet kaksi pistettä jaksoin 0–1 (1–1, 4–5).

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät