-13 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Huomenna äänestetään seurakuntien valtuustopaikoista

Isänpäivä 9.11. on seurakuntavaalien varsinainen äänestyspäivä. Äänioikeutettuina ovat kaikki yli 16-vuotiaat evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet.

Äänestää voi omassa seurakunnassa. Äänestyspaikat avautuvat jumalanpalveluksen jälkeen kello 11. Äänestää voi kello 20:een asti.

Luottamushenkilöt kirkkovaltuustoon ja seurakuntaneuvostoon

MAINOS

Vaaleilla valitaan luottamushenkilöt seuraavalle nelivuotiskaudelle 2015-2018.

Itsenäisessä seurakunnassa luottamushenkilöt valitaan kirkkovaltuustoon. Seurakuntayhtymässä järjestetään kahdet vaalit, jossa luottamushenkilöt valitaan sekä yhtymään kuuluvien seurakuntien seurakuntaneuvostoihin että yhtymän ylintä valtaa käyttävään yhteiseen kirkkovaltuustoon.

Vaaleissa valitut luottamushenkilöt päättävät, mihin kirkon varoja jatkossa käytetään, missä on seurakunnan toiminnan painopiste ja keitä autetaan. Vaalien teemana on Usko hyvän tekemiseen.

Seurakuntavaaleissa on käytössä valtakunnallinen vaalikone, joka toteutetaan yhteistyössä MTV:n kanssa. Vaalikoneen kautta voi tutustua ehdokkaisiin ja heidän mielipiteisiinsä.

Vaalikeräyksellä tukea lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn

Seurakuntavaalien 2014 vaalikeräyksellä tuetaan lasten ja nuorten koulutusta ja syrjäytymisen ehkäisemistä Suomessa ja kehitysmaissa. Vaalikeräyksen järjestävät Kirkkopalvelut, Suomen Lähetysseura, Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Pipliaseura.

Sopuvaalit 32 seurakunnassa

Sopuvaalit ovat niissä seurakunnissa, joissa ehdokkaita asetetaan tarvittava määrä. Äänestystä ei tällöin tarvita. Sopuvaaliseurakuntia on kaikkiaan 32. Niistä yhdet ovat Kyyjärvellä.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät