-5.9 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Vimpelin palvelukeskus valmistuu pian

Järvi-Pohjanmaan teknisen toimen tämänhetkisistä investoinneista suurin on Vimpelin palvelukeskus ja siihen liittyvä asumispalveluyksikkö sekö rakennukset B, C ja D.

Tekninen johtaja Jouni Hänninen ja rakennuttajapäällikkö Pekka Saarenketo kertovat, että rakennustyöt ovat sujuneet hyvin ja hanke valmistuu tammikuussa ja muutto on helmikuussa.

MAINOS

Asumispalveluyksikkö on osa palvelukeskusta ja sen tieltä on purettu vuodeosaston ja terveysaseman tiloja. urakkatarjousten yhteissumma oli 3,774 miljoonaa.

Rakennukset B, C ja D käsittävät laajennusta ja peruskorjausta sekä näihin liittyvien piha-alueiden rakentamista. Paikalta on purettu vuodeosastoa, terveysaseman ja Niikoolin tiloja ja samalla on uusittu Niikoolin ja Terveysaseman vanha vesikatto ja vanhoja Toimelan keittiötiloja on laajennettu.

Urakkatarjousten yhteissumma kohteessa oli 1,526 miljoonaa euroa.

Samalla Vimpelissä on syksyn aikana toteutettu nopealla aikataululla Kakkurin ylävesisäiliön saneeraus. Saneerauksessa vanha yläpohja on purettu kokonaan pois ja tilalle rakennettu uusi. Kustannukset ovat olleet 61200 euroa ja hanke tulee osaltaan Vimpelin vesihuoltovarmuutta, vaikkakin edelleen paikkakunnalle tarvittaisiin kriisivesijohto. Vimpeli on ns. yhden kaivon varassa, joten kriisivesijohto olisi tarpeen.

Kuluvan vuoden talousarviossa teknisellä toimella oli varattuna rahat kolmeen aggregaattiin, joista yksi piti sijoittaa Soiniin ja kaksi Alajärvelle. Ostoksen kilpailutus kuitenkin poiki hankintaoikaisun, mistä syystä asia on edelleen keskeneräinen ja ensi vuoden talousarvioon määrärahaa ei ole varattuna. Hänninen arvioikin, että asia tulee tuoda uudelleen esille lisätalousarviossa.

Alajärven terveyskeskuksen suunnittelu jatkuu

Tulevana suurena investointina Alajärvellä on tulossa terveyskeskuksen laajennus ja saneeraus. Asia nostatti mielipiteenvaihtoa maanantai-illan valtuustossa, mutta hankkeelle myönnettiin ensi vuodelle 300000 euron määräraha suunnittelun jatkamiseen ja terveyskeskuksen vesikaton korjaukseen.

Kohteen arkkitehtisuunnittelu on kilpailutettu jo syksyllä ja sen voitti Motiivi Oy. Erikoissuunnittelijat kilpailutetaan keväällä. Rakentamisen on tarkoitus tapahtua kolmen vuoden aikana niin, että toiminta talossa jatkuu koko saneerauksen ajan.

Kaikkiaan remontin hinnaksi arvioidaan 4,2 miljoonaa euroa. Eniten työtä teettää ilmanvaihdon uusiminen, onhan rakennuksessa otettu mm. varastotiloja muuhun käyttöön ja ilmanvaihto ei ole niissä ajan tasalla.

Soinin kunnantalo uudelleenlaskentaan

Soinissa ensi vuoden suurin hanke on kunnantalon peruskorjaus. Talon sisäpuoliset purkutyöt on tehty omana työnä, eli urakoitsijalle jää vain uuden rakentamista.
Hankkeeseen on varattu 450000 euron määräraha ja ensimmäinen laskentakierros ylitti määrärahan merkittävästi.

Niinpä hanke menee tammikuussa uudelleenlaskentaan karsittuna versiona. Esimerkiksi yläkertaa ei rakenneta lankaan, vaan sinne sijoittuu kylmää ullakkoa sekä atk-keskus ja iv-konehuone. Hänninen ja Saarenketo uskovatkin, että karsituilla suunnitelmilla uusi laskenta antaa lopputuloksen, jonka perusteella hanke voidaan toteuttaa.

Kiinnostusta urakoitsijoilla hanketta kohtaan löytyy, sillä tarjouksia saatiin 19 kappaletta. Niistä viisi koski rakennusurakoita ja muut 14 muita urakoita, kuten LVI-, sähkö- ja automaatiourakoita.

Tavoite on aloittaa remontti maaliskuussa ja valmista pitäisi olla lokakuun alkuun mennessä.

Soinissa on tulossa myös Hautakylän koulun tulipalossa tuhoutuneen osan purku-urakka sellaisena aikana, joka ei häiritse koulutyötä. Päätyseinä on jo tehty valmiiksi niin, että purkamisen yhteydessä sitä ei enää tarvitse rakentaa.

Päätyseinä on tehty niin, että jos koulunpito rakennuksessa jatkuu, tarvittava laajennus voidaan toteuttaa helposti.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät