-10.4 C
Alajärvi
torstai 18.4.2024
MAINOS

Poliisin valvontamaraton käynnissä

Suomen poliisilaitokset osallistuvat vuorokauden mittaiseen kansainväliseen nopeusvalvontamaratoniin, joka alkoi tänä aamuna kello 6 ja loppuu huomenna perjantaiaamuna samaan aikaan.

Operaatiossa on mukana 22 Euroopan maata. Euroopan liikennepoliisiverkosto (TISPOL) koordinoi maratonia.

MAINOS

– Nopeusvalvontamaraton on Saksan poliisin kehittämä konsepti ja nyt se on käytössä ensimmäistä kertaa samaan aikaan näin useassa TISPOL jäsenmaassa, poliisitarkastaja Pasi Kemppainen Poliisihallituksesta sanoo. Kemppainen toimii TISPOLissa johtajana.

Nopeusvalvontamaraton on Saksan poliisin kehittämä konsepti ja nyt se on ensimmäistä kertaa näin useassa TISPOL jäsenmaassa, poliisitarkastaja Pasi Kemppainen Poliisihallituksesta sanoo. Kemppainen toimii TISPOLissa johtajana.

Valvonta toteutetaan poliisimiesten suorittamalla sekä automaattivalvonnalla ja sitä kohdennetaan riskialteimmille tieosuuksille.

– Valvonnan tarkoituksena on saada tienkäyttäjät pohtimaan omaa ajokäyttäytymistään sekä nopeusrajoitusten merkitystä turvalliselle liikkumiselle, Kemppainen sanoo.

Sopimaton nopeus aiheuttaa eniten liikennekuolemia liikenteessä

Euroopan liikenneturvallisuusneuvoston (ETSC) mukaan sopimaton nopeus on eniten liikennekuolemia aiheuttava tekijä Euroopan tieverkolla. Euroopan unionin komission mukaan nopeus on vaikuttavana tekijänä noin 30 prosentissa kuolonkolareista.

Suomessa liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien laatiman raportin mukaan vuonna 2013 ajonopeuteen liittyviä riskitekijöitä (ylinopeus, liian suuri nopeus olosuhteisiin, taitoon ja ajoneuvoon nähden) oli mukana 42 prosentissa kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa.

Ylinopeudella ajaminen on Kemppaisen mukaan Euroopassa varsin yleistä. Komission tietojen mukaan n. 40–50 prosenttia ylittää sallitun rajoituksen ja noin 10–20 prosenttia ylittää sen yli 10 km/h.

Tilanteeseen sopimaton nopeus aiheuttaa esimerkiksi:

• Riskit erilaisiin onnettomuuteen johtaviin virheisiin kasvavat.
• Vaaratilanteiden havaitsemiseen ja tunnistamiseen käytettävissä oleva aika lyhenee.
• Välimatkojen ja nopeuksien arviointivirheet kasvavat.
• Päätöksentekoon ja väistötoimenpiteisiin käytettävissä oleva aika ja matka lyhenevät.
• Mahdollisuudet törmäyksen välttämiseen jarruttamalla tai ohjaamalla pienenevät.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät