-7.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Puutarhan Kevät 2015 -messut kutsuvat Jamille!

Jamin Puutarhan Kevät 2015 -messut kutsuvat kaikkia kiinnostuneita saamaan tietoa ja neuvoja myös kotipuutarhan hoitoon torstaina ja perjantaina 23.-24. huhtikuuta kello 10-18 välisenä aikana.

Kyseessä on ensimmäiset tämäntyyppiset puutarhamessut Jamilla ja nyt kiinnostuksella odotetaankin, miten paljon väkeä innostuu lähtemään liikkeelle neuvojen ja vinkkien hakuun!

MAINOS

Ylipuutarhuri Mervi Ukonmäki kertoo, että puutarhalla vierailee usein ihmisiä kyselemässä neuvoja ja ohjeita puutarhanhoitoon. Nyt messuilla ihan jokaisella on hyvä tilaisuus tulla kysymään ja näkemään käytännössä miten asiat kannattaa tehdä. – Meillä on Jamilla alalle valtava tietotaito, joka näin saadaan kaikkien yhteiseen käyttöön, Ukonmäki sanoo.

Messuilla kaikilla puutarhapuolen opettajilla onkin omat neuvontapisteensä. Esimerkiksi viherrakentamisen opettajat neuvovat puutarhasuunnittelua, sidonnanopettaja sidontaa työnäytöksen kautta, kasvihuonetuotannon opettaja neuvoo kasvihuoneen perustamista ja hoitoa, avomaaviljelyn opettaja opettaa kello 14 ja 16 puutarhassa omenapuiden leikkausta ja lisäksi puutarhalle on opastetut kierrokset tunnin välein.

Monimuoto-opiskelijat ovat valmistaneet viherhalliin esittelyalueen pihalaatoituksista ja esittelevät eri vaihtoehtoja ja niiden perustamisen työvaiheita. Ympäristöalan opettaja puolestaan esittelee kompostointia ja muuta talon väkeä on paikalla esittelemässä Jamin eri koulutusmuotoja.

Opiskelijat Anna Pozdeeva, Magia Bobina, Reetta Välikangas, Ella Viitala ja Simo Pokka ovat mukana puutarhamessujen valmisteluissa. Myös tomaatit valmistautuvat kevääseen – äitienpäivän jälkeen on jälleen tarjolla punaista herkkua!
Opiskelijat Anna Pozdeeva, Magia Bobina, Reetta Välikangas, Ella Viitala ja Simo Pokka ovat mukana puutarhamessujen valmisteluissa. Myös tomaatit valmistautuvat kevääseen – äitienpäivän jälkeen on jälleen tarjolla punaista herkkua!

Myös puutarhan myymälä on tietenkin tapahtumassa mukana ja avoinna. Tapahtumaa varten on myyntiin kasvatettu erityisesti orvokkeja, yrttejä, sametti- ja auringonkukan pikkutaimia sekä maljaköynnöksiä ja pelargonia-amppeleita. Kannattaakin lähteä paikalle tutustumaan osastoihin ja saamaan vinkkejä alkavaan kevääseen!

Ukonmäki kertoo, että muutoinkin puutarhalle on tulossa mielenkiintoinen kevät. Kesäkukkiin on jälleen tulossa uutuuksia vanhojen tuttujen lajikkeiden rinnalle. Uutuuksina ovat mm. patiokurkku amppeliin, lääkärinkukka, amppelivaula ja keltainen amppelitomaatti.

Äitienpäivän jälkeen kypsyvät runsaalta vaikuttava tomaatti- ja kurkkusato. Tomaatit ja kurkut kasvatetaan Jamilla ilman keinotekoisia lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita. Alkukesästä asiakkaille on tarjolla myös munakoisoa ja paprikaa.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät