Liikkumiseen suunnitellut vaatteet innostavat liikkumaan mukavien materiaaliensa, hengittävyytensä ja joustavuutensa ansiosta. Ja ihanan värisiäkin ne ovat!

Juoksu ja reippailu maittavat oikeanlaisissa kengissä!

Kun lähdet liikkumaan, tarvitset aina jalkojasi. Liikunnan ilo lähteekin jaloista ja oikeanlaisista, hyvistä kengistä sekä niistä sukista, jotka niissä kengissä ovat.

Kauppakeskus Paletissa Kyyjärvellä toimiva Paletti Sport tarjoaa liikkujille monipuoliset valikoimat eri tilanteisiin sopivia kenkiä. Kauppias Mari Kemppainen kertoo, että sekä kävellen että juosten paljon liikkuvan kannattaa hankkia omat kengät molempiin käyttötarkoituksiin.

– Jos kävelet ja juokset aina välillä kävelyn lomassa, mutta haluat vain yhdet kengät, niin kannattaa hankkia juoksuun tarkoitetut tossut. Juoksukengissä on parempi rullaavuus ja vaimennusoinaisuudet kuin pelkästään kävelyyn tarkoitetuissa.

Miten sitten se oikea juoksukenkä omaan jalkaan löytyy? Mari kertoi että erilaisia kenkiä kannattaa kokeilla ja tunnustella omia tuntemuksiaan. Oikeaa kenkää valitessa mietitään myös jalan leveyteen sopivaa lestiä ja mietitään, tarvitaanko pronaatiotukea?

– Usein asiakas tietää, tarvitseeko hän pronaatiotukea tossuunsa, mutta ellei hän sitä tiedä, niin kannattaa vaikka ottaa vanhat tossut mukaan. Niiden kulumajälkien perusteella voidaan päätellä paljon. Myös kyykistymällä alas voidaan katsoa, kiertääkö jalat sisäänpäin, jolloin tukea tarvitaan.

Monet kuntoilijat liikkuvat vanhoilla tossuilla. Tossut saattavat näyttää vielä aivan hyville, mutta ikuisuuksia hyvänkään kengän ominaisuudet eivät säily.

– Paljon liikkuvan pitäisi uusia kengät kerran vuodessa, paitsi jos käytössä on kahdet tossut ja niitä vuorotellaan, Mari neuvoo. – Joka tapauksessa kenkä ei aina ole enää hyvä, vaikka se näyttäisikin hyvälle. Eron kyllä huomaa kun saa uudet kengät jalkaan!

Tälle keväälle juoksukenkäuutuuksien ehdoton valtti Paletti Sportissa on hyllyssä makoisissa väreissä komeilevat Asicsen Nimbukset, jotka on tehty yhdestä palasta niin, ettei niissä ole lainkaan saumoja. Tossut on tarkoitettu neutraalille jalalle ja niissä on hyvä, tilava lesti.

Kauppias Mari Kemppainen kertoo, että Asicsen Nimbukset ovat kevään uutuus, saumaton juoksukenkä vaativammallekin liikkujalle.
Kauppias Mari Kemppainen kertoo, että Asicsen Nimbukset ovat kevään uutuus, saumaton juoksukenkä vaativammallekin liikkujalle.

– Asics on muutoinkin menevin merkkimme juoksukengistä, sillä se istuu hyvin suomalaiseen jalkaan. Syksyn mallistokin saapuu jo kesäkuussa ja sinne Asics tuo hienot juoksukengät, joissa on runsaasti heijastavaa pintaa syksyn pimeyteen!

– Uudet kengät on aina totutettava jalkaan vaikkapa kävelylenkkien kautta. Jalat voivat kipeytyä jos uusilla tossuilla juostaan heti kympin lenkki. Tämä sääntö pätee, vaikka olisit hankkinut täsmälleen samanlaiset kengät jotka sinulla oli jo ennestäänkin.

Kun kenkäasiat on kunnossa, ei sovi unohtaa sukan merkitystä. Vaikka kenkä olisi jalkaan miten hyvä tahansa, niin ongelmia tulee vääränlaisen sukan myötä. – Juoksukenkään laitetaan istuva, oikean mittainen, hengittävä ja ohut sukka, Mari opastaa.

Liikunnan harrastajan ei kannatakaan säästää väärästä paikasta, eli omista varusteistaan. Kenkien ohella uutta intoa ja nautintoa liikkumiseen tuovat muutenkin oikeanlaiset asusteet ja kuhunkin liikuntalajiin tarkoitetut joustavat ja hengittävät vaatteet.

Nyt liikkumaan -kampanjassa mukana!

Paletti Sport on mukana Torstai-lehden ja muiden yhteistyökumppanien K-Supermarket Alajärven, Kesport Alajärven, Fitnesspalvelu Karoliinan Vimpelistä, FitFactoryn Alajärveltä, S-Market Alajärven ja Alajärven kaupungin yhteisessä Nyt liikkumaan -kampanjassa.

Kampanjan osallistumiskortin voit noutaa yhteistyökumppaneilta tai tulostaa sen Torstai-lehden nettisivuilta www.torstai-lehti.fi. Vaikka et olisi vielä alkanut täyttää omaa osallistumiskorttiasi, se kannattaa edelleen, sillä aikaa on toukokuun loppuun saakka!

Kampanjan päätyttyä osallistujien kesken arvotaan palkintoja, joissa palkintona on mm. Paletti Sportilta viisi 20 euron arvoista lahjakorttia!

Muut palkinnot ovat Torstai-lehdeltä 500 euron arvoinen lahjakortti, Kesport Alajärveltä viisi 20 euron arvoista lahjakorttia, Alajärven kaupungilta viisi viiden kerran uimahallilippua, Fitnesspalvelu Karoliinalta Vimpelistä yksi pääpanta logolla (arvo 17 euroa), yksi neljän kerran sarjalippu jumppiin (arvo 24 euroa) ja kaksi viiden kerran sarjalippua jumppiin (arvo 30 euroa/lippu), S-Market Alajärveltä kaksi 50 euron arvoista tavarapalkintoa ja FitFactory Alajärveltä yksi 55 euron arvoinen liikuntapassi kaikille ryhmäliikuntatunneille sekä yksi henkilökohtainen kuntosaliohjelma ja kuntosaliohjauskerta (arvo 79 euroa) sekä K-Supermarket Alajärveltä viisi 20 euron arvoista lahjakorttia Eden –salaattibaariin.

Tuula Jokiaho