-7.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Riemukasta menoa taiteen ja tanssin parissa

Luoma-ahon nuorisoseuralla raikui viikolla riemukkaita lasten ääniä, kun seuralla järjestettiin jälleen päiväleiri taiteen ja tanssin maailmassa.

Mukana leirillä oli kaikkiaan 30 lasta, iältään 7-12 -vuotiaita tyttöjä ja poikia. reilu puolet leiriläisistä oli ollut mukana aikaisempinakin kesinä ja kuin yhdestä suusta lapset kertoivat, että hauskaa oli ollut! Lähes kaikkien mielestä sekä tanssi että taiteen tekeminen olivat molemmat yhtä kivaa!

MAINOS
Taidetunneilla lapset pääsivät maalaamaan oikeille kankaille hienoja asetelmia!
Taidetunneilla lapset pääsivät maalaamaan oikeille kankaille hienoja asetelmia!

Leirin ohjaajina toimivat kuvataiteilija, taidegraafikko Mari Hallapuro ja tanssija, tanssikoulun omistaja Anne Välisaari, Tanssikoulu Wimmasta.

Leirin aamupäivissä nuoremmat leiriläiset keskittyivät taiteiluun ja vanhemmat tanssiin. Iltapäivällä vaihdettiin vuoroja, joten kaikille lapsille oli kokoajan mielekästä tekemistä.

Taiteilijalla on taiteilijan työskentelytavat, tässä luomisvimmaa puretaan lattialla Mari Hallapuron ohjauksessa.
Taiteilijalla on taiteilijan työskentelytavat, tässä luomisvimmaa puretaan lattialla Mari Hallapuron ohjauksessa.

Taidekurssilla tutustuttiin Marin johdolla erilaisiin kuvataiteen menetelmiin luovasti, tuttua muunnellen ja uutta etsien. Lapset pääsivät tekemään hienoja asetelmamaalauksia ihan oikealle kankaalle öljyvärein ja se todettiinkin todella mahtavavaksi tavaksi tehdä taidetta!

Valmista tuli! Taiteen tekeminen on mukavaa puuhaa!
Valmista tuli! Taiteen tekeminen on mukavaa puuhaa!

Tanssitunneilla pyrittiin herättämään kiinnostusta tanssiin ja nauttimaan liikkumisesta. Viikon aikana valmistui molemmilta ryhmiltä hienot tanssiesitykset ja Anne kertoo, että lisäksi tutustuttiin mm. valssiin ja leikittiin ja pelattiin.

Upeita öljyväritöitä syntyi kankaille myös nuorimmilta tekijöiltä.
Upeita öljyväritöitä syntyi kankaille myös nuorimmilta tekijöiltä.

Leirin järjesti Luoma-ahon kyläyhdistys ja se toteutettiin Järvi-Pohjanmaan kulttuuripalveluiden kohdeavustuksella. Lisäksi toimintaa sponsoroi Alajärven Osuuspankki.

Leiriviikon päätteeksi leiri järjesti vanhemmille hienon taide- ja tanssinäytöksen, jossa päästin näkemään mitä kaikkea yhdessä viikossa saadaan aikaan!

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät