0.7 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Etäpalveluja tuotiin tutummiksi Vimpelissä

Etelä-Pohjanmaan liitto ja kahdeksan eteläpohjalaista kuntaa järjestivät syyskuussa maakunnallisen markkinointikampanjan etäpalveluiden tunnettuuden lisäämiseksi.

Etäpalvelu tarkoittaa asiointia viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla. Muun muassa TE-toimisto, maistraatti, Kela, oikeusapu ja Verohallinto tarjoavat asiantuntijapalvelujaan etäpalvelun kautta.

MAINOS

Etäpalveluja on tällä hetkellä tarjolla yhdeksässä eteläpohjalaisessa kunnassa, jotka ovat Alavus, Alajärvi, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Soini, Teuva, Vimpeli ja Ähtäri.

Etäpalvelu täydentää kuntien ylläpitämien yhteispalvelupisteiden palvelutarjontaa antamalla kuntalaisille mahdollisuuden asioida viranomaisen asiantuntijan kanssa verkkoyhteyden avulla.

Vimpelissä päivä järjestettiin torstaina ja etäpalveluja asiakkaille olivat esittelemässä Riitta Bergbacka ja Paula Jaakkola.

Vimpelissä etäpalveluista sopimus on Kelan palveluiden kanssa. Lisäksi tarjolla on TE -toimiston ja Verohallinnon palveluja.

Paula ja Riitta kertovat, että palvelut ovat lähinnä lomakkeiden antamista ja neuvontaa sekä opastusta nettisivujen käyttöön. Etäpalveluja käyttö on nykyisin melko vähäistä, syksystä saakka jopa hyvin vähäistä. – Lähes kaikilla on nykyisin tietokoneet kotona, ilmeisesti siksi etäpalvelujen käytön tarve vähenee.

Valitettavaa onkin, että ellei etäpalveluille ole alueella kysyntää, niitä tuskin on tulevaisuudessa saatavilla silloinkaan, kun tarvittaisiin.

– Esimerkiksi kelan videoneuvottelumahdollisuus on todella hyvä, siinä voi puhua reaaliaikaisesti yhdessä asiantuntijan kanssa, Jaakkola muistuttaa ja toivoo, että tätä mahdollisuutta käytettäisiin nykyistä enemmän.

Etäpalvelupäivä kuitenkin kiinnosti vimpeliläisiä, sillä päivän aikana palveluihin tutustui useampi kymmenen kävijää. Toivottavasti palveluja tarvitsevat jatkossa löytävät tiensä paikalle myös muulloin!

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät