Mikko Autio ja Susanna Keskinen Järviseudun Golfista sekä Kipinäkodan Luonto- ja Elämyspalveluiden Piia Rajala tutustuvat Kokkituvan Tiina Kujalan tarjoilemiin lappajärveläisiin kalatuotteisiin.

Nykälänniemen matkailulautanen katetaan uudella tavalla

Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet Lappajärvellä ja erityisesti Nykälänniemellä. Järviseudun Golfseuran toiminnanjohtaja Mikko Autio kertoo, että Kivitipun matkailukäytön päättyessä jäätiin ihmettelemään, mitä nyt?

– Kovin kauaa ei kuitenkaan ihmetelty, koska oli selvää että jotain on tehtävä. Kunnan kanssa pidettiin yhteistä palaveria ja siinä yhteydessä kartoitettiin mm. kiinnostusta kunnan omistamaa Aquarius -rakennusta kohtaan, Autio sanoo.

Aquaris Inn tarjoaa vasemmassa siivessä majoitusta ja oikeassa kokous- ja saunatiloja.
Aquaris Inn tarjoaa vasemmassa siivessä majoitusta ja oikeassa kokous- ja saunatiloja.

– Kiinnostusta ei heti tuntunut yrittäjiltä löytyvän, joten asia tuli Golfseuran syliin.

Golfseuran kannalta Nykälänniemen matkailu- ja majoitusmahdollisuudet ovat tärkeä asia, koska matkailevia golfaajia käy kentällä vuositasolla noin 500. He tuovat tuloja noin 10000-15000 euroa ja lisäksi erittäin merkittävä asia seuran taloudelle on jo 15 kertaa järjestetty Kivitippu Pro. Ilman näitä tuloja kenttämaksuihin kohdistuu kovat paineet.

Koska golfaajat osaavat Aution mukaan vain ruohonleikkuun, ei Aquariuksen vuokraaminen yksin golfseuran tarpeisiin ollut missään vaiheessa suunnitteilla. – Alusta alkaen ajatus oli, että tarvitsemme yhteistyökumppaneita. Me vuokraamme tilan ja järjestämme puitteet muille toimijoille.

Lappajärveltä löytyikin joukko muuntautumiskykyisiä ja nopeasti ratkaisuihin pystyviä yrityksiä ja näin on polkaistu käyntiin majoitusta, muita tiloja ja pitopalveluja tarjoava Aquarius Inn.

– Tästä kuviosta kukaan ei ole ulkona, sillä on yhteinen asia että matkailijat löytävät jatkossakin Lappajärvelle ja Nykälänniemeen. Tällä paketilla lähdetään ensin liikkeelle ja katsotaan mitä jatko tuo tullessaan.

Majoitustiloja tarvitaan lisää

Järviseudun Golfin vuokraama Aquarius käsittää kolme kahden hengen huonetta ja yhden sviitin poreammeineen. Huoneisiin on sisäänkäynti ulkoterassilta. Rakennuksen toinen puoli koostuu 48 -paikkaisesta kokous- ja juhlatilasta, takkahuoneesta sekä 14 henkilön saunasta pukuhuoneineen ja ulkoporealtaineen.

Aquaris Inn -sviitissä on mm. oma poreamme!
Aquaris Inn -sviitissä on mm. oma poreamme!

– Majoitustiloja tarvitaan kuitenkin lisää. Järviseudun Golf ottaakin mielellään lisää huoneistoja ja loma-asuntoja välitettäväksi sekä vuokrattavaksi. Yhteistyötä tekemällä pystymme vastaamaan paremmin matkailijoiden tarpeisiin, Autio sanoo ja kertoo, että alkuvaiheessa vuokrattavia huoneistoja etsitän ”kävelymatkan päästä”, mutta jatkossa varausjärjestelmä voi laajentua koko kunnan alueelle.

Nykälänniemessä sijaitsevia chalets -asuntoja on vuokrauksen piitiin mahdollista saada 30-35 ja jos edes 20 näistä tulee mukaan, on tilanne jo varsin hyvä. Tällöin majoitusta voidaan tarjota mm. bussilastilliselle matkustajia. Huoneistot ovat niin yksityisten, kunnan kuin Kivitipunkin omistuksessa.

Tilausravintolapalvelut Aquariuksessa järjestää Kokkitupa. Saunaillat, perhejuhlat, kokoukset, yritystilaisuudet, illanvietot sekä muut tilaisuudet on mahdollista järjestää viihtyisissä tiloissa. Kokkituvan ruokaideologiasta Tiina Kujala kerto, että ruokana tarjoillaan paikallisten tuottajien lähi- tai luomuruokaa.

– 80 prosenttia käyttämistäni raaka-aineista tulee Lappajärveltä, Kujala kertoo. Kokkituvan pääpaikkana tulee jatkossa olemaan Aquarius, vaikkakin ruoka valmistetaan edelleen kotona Kärnässä. Siellä sijaitsee myös vanha pohjalaistalo, jossa on majoitustilaa 12 hengelle ja ruokailumahdollisuus 30 hengelle.

Aquariuksen kokous- ja juhlatilasta avautuu hulppeat näkymät Lappajärven laineille.
Aquariuksen kokous- ja juhlatilasta avautuu hulppeat näkymät Lappajärven laineille.

Matkailuvaunupaikkoja Nykälänniemelle vuokraa Tapio Koski. Vuokrattavia paikkoja on kaksikymmentä.

Golfclubin ravintola Floripa jatkaa toimintaansa entiseen tapaan tarjoten ala carte- ja lounasruokaa sekä kesäterassin palvelut toukokuusta lokakuuhun.

Kipinäkodan Luonto- ja Elämyspalvelut saa samassa hötäkässä kiinteän toimipisteen, kun se on vuokrannut kunnan omistaman Onnintuvan hirsirakennuksen kokonaisuudessaan. Piia Rajala kertoo, että tuvan nimi tulee muuttumaan Onnentuvaksi. Tuvalle rakentuu hieman erilainen tunnelmallinen kahvila, elintarvikekioski, hyvinvointivintti monine ammattilaisineen sekä Lappajärven ensimmäinen itsepalvelukirpputori.

– Jatkossa talo toimii myös elämyspalveluiden keskuksena, mistä vuokrataan niin lumikengät kuin kanootitkin, ja osa koiravaljakkosafareista lähtee tuvan läheisyydestä, Rajala sanoo. – Ohjelmapalveluihin kuuluu myös Nyklälännoita, jolla on nyt oma taikatupa missä soitella noitarumpuaan. Onnentupa avataan joulukuun ensimmäisenä päivänä.

Yhteistyön voimaa

– Olemme halunneet jatkaa nopealla aikataululla toimintaa palveluiden ja huoneiden välittämisessä Lappajärvellä. Tästä syystä toiminta hakee varmasti vielä muotoaan, Mikko Autio toteaa.

– Ensimmäiset majoittujat ja tilaisuuksien järjestäjät ovat kuitenkin jo löytäneet Aquariuksen, joten olemme päässeet onnistuneesti liikkeelle. Yhteistyöllä ja talkoohengellä uskomme matkailun jatkumiseen Lappajärvellä tulevaisuudessakin.

Jos kaikki menisi toiveiden mukaan, tulee Golfseura aikanaan irrottautumaan toiminnasta. – Olemme laittamassa tätä pystyyn, mutta mielellämme aikanaan irrottaudumme siitä takaisin ruohonleikkuun puolelle, Autio nauraa ja kertoo, että seurassa hankkeeseen on lähdetty ajatuksella, jonka mukaan plus miinus nolla tulos on riittävä.

– Se että meillä on majoitusmahdollisuuksia ja palveluita, tarjoaa golfväelle kuitenkin tulevaisuutta. Meillä on vuosittain mm. kymmenkunta erikokoista yritystapahtumaakin.

Vastaanottokeskuksen läheisyyden rohkeat yrittäjät eivät toivo olevan esteenä tai hidasteena toiminnan vakiintumiselle. Pahin häly aiheesta on jo laskeutunut ja mikäpä onkaan parempaa kuin rauhallinen rinnakkaiselo eri toimijoiden kesken.

Tuula Jokiaho