-0.9 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Kiinteistöveron eräpäivä on 5.9. ­ – veroa maksettavana yhteensä 1,7 miljardia euroa

Kiinteistöveron ensimmäisen erän eräpäivä on maanantaina 5.9. Maksun tiedot löytyvät keväällä lähetetyistä kiinteistöveron tilisiirtolomakkeista. Hukassa olevia maksutietoja voi kysyä esimerkiksi vero.fi:n chatista.

Kiinteistöverovelvollisia on vuonna 2016 yli kaksi miljoonaa. Maksettava kiinteistöveron määrä on puolestaan 1,7 miljardia euroa. Viime vuonna yli puoli miljoonaa asiakasta maksoi kiinteistöveronsa myöhässä.

MAINOS

Myöhässä maksamisesta koitui lähes kolme miljoonaa euroa ylimääräisiä kuluja asiakkaille.

Vuoden 2016 kiinteistöveron eräpäivät ovat 5.9. ja 20.10. Jos veron määrä on 170 euroa tai enemmän, maksu on jaettu kahteen erään.

Maksun tiedot löytyvät keväällä lähetetyn kiinteistöverotuspäätöksen mukana tulleista tilisiirroista. Kiinteistövero on hyvä maksaa eräpäivään mennessä viivästysseuraamusten välttämiseksi.

Kiinteistöveron toisesta erästä kannattaa tilata e-lasku

Kiinteistöveron toista erää varten ehtii vielä tilaamaan verkkopankissaan e-laskun. E-laskutilaus on tehtävä 27.9. mennessä.

Tilaamisen tarvitaan verkkopankkitunnusten lisäksi ainoastaan verovelvollisen henkilötunnus. Samalla tilauksella saa e-laskun myös mahdollisesta jäännösverosta sekä vuoden 2017 alusta lähtien ennakkoverosta.

Yritys- ja yhteisöasiakkaat voivat maksaa kiinteistöveronsa verkkolaskulla. Kiinteistöverosta lähetetään verkkolasku kaikille verkkolaskuja vastaanottaville yritysasiakkaille, joilla on osoite Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n eli Tieken ylläpitämässä verkkolaskurekisterissä.

Vero.fi-sivuston chatista voi kysyä hukassa olevia maksutietojaan

Kiinteistöveron maksamiseen liittyvissä asioissa palvelee Verohallinnon puhelinpalvelun lisäksi myös vero.fi-sivuston chat. Chat on auki 29.8.-6.9. kello 9-16.15. Chatin kautta voi tiedustella esimerkiksi maksutietojaan.

Hukassa olevien tilisiirtolomakkeiden tilalle voi tilata tarvittaessa uudet osoitteesta vero.fi/tilisiirrot. Tilisiirtolomakkeet lähetetään postitse noin viikon kuluessa tilauksen tekemisestä.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät