Vimpelin Veto on ollut miesten Superpesiksen finaaleissa seitsemänä kautena peräkkäin. Nyt joukkue palasi kultakantaan vuoden 2010 jälkeen. Kuva: Vimpelin Veto.

Matka johti päämäärään

Vimpelin Vedon Superpesis-miehistön suomenmestaruuteen luotsannut Sami-Petteri Kivimäki myöntää, että voittoa seuranneet päivät ovat olleet melkoista haipakkaa.

Joukkue on reissannut eri kokoonpanoilla ristiin rastiin maatamme, ja onnittelijoita on riittänyt runsain määrin.

Sami-Petteri Kivimäen mukaan mestaruus antaa valtavasti virtaa uuteen kauteen valmistauduttaessa. Kuva: Vimpelin Veto.
Sami-Petteri Kivimäen mukaan mestaruus antaa valtavasti virtaa uuteen kauteen valmistauduttaessa. Kuva: Vimpelin Veto.

– Täytyy sanoa, että joka aamu herätessäni olen ajatellut, että minun täytyy kuulua maailman onnellisempien ihmisten joukkoon, Kivimäki huokaa.

– Olen yrittänyt tallentaa mieleeni kaikki hetket ja nauttia näistä tunteista. Olen tähdännyt tähän saavutukseen käytännössä 12 vuotta. Se on vaatinut järkyttävän määrän töitä, itsensä haastamista sekä omaan työhön ja linjaan uskomista myös vaikeina hetkinä, hän kuvailee.

Sinivalkoisten mukana on matkustanut voittajajoukkueen symboli, Poika-patsas, joka toivotettiin tervetulleeksi takaisin Järviseudulle Savonjoessa suoritetulla kylvetyksellä mitaliseremonian yhteydessä.

– Poika on tuumannut, että nyt olo tuntuu taas kotoisalta. Sitä on ollut mukava käydä näyttämässä niille ihmisille, ketkä ovat olleet tukena ja mukana matkan varrella.

Värikäs taival

”Sämpy” Kivimäki haluaa lähteä perkaamaan kultaista kautta viime syksyn päätösottelusta.

– Sanoin silloin pelin jälkeen, että tuntuu siltä, että tämä kuuluu tarinaan, ja Veto tulee takaisin vahvempana kuin koskaan. Pelasimme muutoksia kokeneella joukkueella huippukauden, mutta koimme finaalisarjassa uskomattoman määrän epäonnea, hän kertaa.

Viime kauden hopeajuhlat paikallisessa ravintolassa ovat jääneet viuhkamiehen mieleen sydäntä lämmittävänä tapahtumana.

– Kannattajat elivät meidän mukanamme tappion hetkellä, ja se oli ainakin minulle sellainen viesti, että vaikka mestaruutta janottiin enemmän kuin mitään, se ei ole kaikki kaikessa. Se on vain se päämäärä. Sanoin silloin joukkueelle, että nyt ruvetaan nauttimaan matkasta ja tulevasta vuodesta.

Talven hallimestaruus oli pelinjohtajan mukaan joukkueelle iso juttu, josta osattiin iloita aidosti. Runkosarjassa voitosta voittoon kiitänyt Veto hävisi ainoastaan kolme ottelua. Niistä kaksi tuli sarjan päätöskierroksilla, jotka ykkössijan varmistanut porukka pelasi ilman panosta.

– Löimme hirvittävät määrät juoksuja ja keräsimme paljon pisteitä. Vaikka aina ei pelattu parhaalla mahdollisella tavalla, pystyimme vääntämään voitot kotiin. Se kertoo siitä, että prosessi oli onnistunut ja rutiinitaso oli noussut.

Playoffit Veto suoritti tyylillä, ilman ainuttakaan tappiota. Finaalisarjaan kiteytyi sen sijaan kaikki onnen ja draaman ainekset.

– Ensimmäiseen finaaliin saatiin loistava lataus, ja Sotkamo olisi jäänyt nollille ilman räpylävirhettä. Seuraavassa kahdessa pelissä jäimme kylmästi jälkeen heti otteluiden alussa. Kaveri löi johtoasemaan 3-0 ja 5-0, emmekä päässeet enää missään vaiheessa mukaan. Näissä peleissä olisi pitänyt pystyä parempaan, Kivimäki tuumaa.

Vajaa vuorokausi karvaan kotitappion jälkeen joukkue juoksi kiilaan voitonjuhliin valmistautuneen kainuulaisyleisön eteen.

– Ei meillä ollut minkäänlaista paniikkia. Tunnustimme itsellemme tosiasiat: nyt ei ole varaa hävitä, meidän pitää voittaa ja tiedämme, mitä se vaatii.

– Löysimme sisäisen voiman ja voitimme pelin. Viimeinen viikko ennen viidettä finaalia oli henkisesti piinaavan pitkä. Odotus tuntui suorastaan sietämättömältä.
Mutta niin vain koitti lauantai 24. syyskuuta, jonka tapahtumat tulevat säilymään kaikissa sinivalkoisissa sydämissä ikuisesti.

”Nyt me otetaan se!”

– Pelipäivän aamuna oli jo tosi herkkä tunne, ja olo oli vähän haikeakin. Perjantain viimeisissä harjoituksissa, ja kopissa ennen peliä, huokui ilmoille uskomaton yhtenäisyys ja päättäväisyys. Jokainen pelaaja halusi sydämestään voittaa mestaruuden toisilleen.

– Tämä oli myös aistittavissa siitä hetkestä alkaen, kun joukkue juoksi kentälle. Kaikesta näkyi, että tämä on meidän päivämme ja nyt me otetaan se. Yleisö lähti hienosti mukaan, tunnelma oli käsittämätön – se oli täydellinen suoritus tuohon kohtaan, Kivimäki muistelee.

Pelinjohtaja pyörittelee vieläkin päätään kerratessaan viimeisen finaalin hetkiä.

– Siinä kiteytyi kaikki, mitä on haettu tai mitä voidaan hakea. Viidennen finaalin paine on järkyttävän kova. Kyse on yksittäisestä ottelusta, jossa panoksena on Suomen mestaruus. Jotkut ovat puhuneet siitä, että Vimpelin pää ei kestä. Minä olen sanonut koko ajan, että nämä jätkät ovat henkisesti erittäin kovia. Osa on ollut viisi kertaa häviämässä loppuottelun, mutta silti heidän pää kestää lähteä lyömään itseään likoon ja uskomaan omiin juttuihin.

Viuhkavelho toivoo, että Saarikentän täpötäydessä katsomossa oli mukana myös sellaisia, jotka eivät ole käyneet katsomassa paljon pesäpalloa.

– Se tunnelma täytyi kokea itse, sillä ei voi täysin kertoa ja kuvailla, mitä vimpeliläinen pesäpallo ja yhteisöllisyys voivat parhaimmillaan olla. Siellä tämä kaikki oli käsin kosketeltavissa, vaikka onhan pesäpallo koko ajan siellä valtavan iso juttu. Se merkitsee vimpeliläisille ihan oikeasti hirvittävän paljon.
Kultamitalin juhlinta kentällä pelin jälkeen, ja illalla koko yhteisön voimin omassa kuppilassa, ovat oma lukunsa sinänsä.

– On hienoa, että niin moni pääsi jakamaan sen tunteen. Se oli aivan uskomatonta, Kivimäki nyökyttelee.

Taivaanmerkit kohdillaan

Kultamitalijoukkueessa jokainen pelaaja on sankari, ja kaikkien panos on mittaamattoman tärkeä tarkoin roolitetussa kokonaisuudessa. Kahdessa viimeisessä kohtaamisessa voittajaksi nousi konkari Janne Mäkelä, joka ensimmäisen loistavan pelin jälkeen koki hankalampia hetkiä hävityissä otteluissa.

– Olen todella onnellinen Jannen puolesta. Hän löi ratkaisujuoksut Sotkamossa ja tärkeät ensimmäiset juoksut molemmilla jaksoilla viidennessä pelissä. Mediassa on paljon keskustelu siitä, että Vimpeli tarvitsee runsaasti läpilyöntejä. Kaksi viimeistä peliä olimme veitsi kurkulla ja löimme Sotkamoa paremmin ne yksittäiset juoksut, Kivimäki huomauttaa.

Kivimäen kylmäpäinen ratkaisu ottaa 15-vuotias Perttu Ruuska ratkaisupeleihin mukaan meni täydellisesti nappiin.

– Mietin, että tarvitsemme kotiuttamiseen jonkin keinon, jolla saadaan päätä auki ja painetta pois. Onhan se käsittämätöntä, että vielä viime vuonna D-junnujen leirillä pelannut poika tulee ja laittaa kylmäverisesti palloa väliin.

– Pohdin toki, että onko se hänelle liian kova paikka, mutta ikäisekseen Perttu on todella kypsä ja hän on osoittanut aiemmin, että pää kestää. Halusin tällä ratkaisulla korostaa myös henkistä puolta, ja nyt kaikki taivaanmerkit olivat kohdallaan.

”Sämpy” Kivimäelle tulvi tappiollisten otteluiden jälkeen neuvoja ja viestejä, kuinka joukkueen kanssa pitäisi toimia.

– Jos tiukimmalla mahdollisella hetkellä et voi luottaa siihen, mitä on tehty kaksi vuotta, miten voi jatkossakaan siihen uskoa, jos pakka laitetaan ihan uusiksi. Teimme pieniä viilauksia lyöntijärjestykseen, joilla saatiin Kanalan Mikon eteneminen Sotkamon huutomyrskyssä paremmin käyttöön. Ja tämän ohella otimme Pertun mukaan kokoonpanoon.

Median ryöpytykseen joutunut kapteeni Puputti nautti pelinjohtajan luottamusta viimeiseen vihellykseen saakka.

– Ei minulle tullut mieleenkään tehdä Henri Puputin suhteen muutoksia. Jos hänellä on jossain kohtaa hankalaa, silloin pitää pystyä auttamaan ja tukemaan.

– Silloin kun tulin tähän seuraan, ja joukkueessa tapahtui iso muutos, kapteeni Puputti laittoi itsensä likoon päivästä numero yksi. Hän uskoi tähän uuteen juttuun ja on kantanut aika kovan ulkoisen paineen sekä ottanut sitä tarkoituksella itselleen, että moni muu on saanut olla rauhassa.

Kaikki on mahdollista

Lauantaina pesiskauden päätösristeilyllä miesten Superpesiksen Vuoden pelinjohtajaksi nimetty Kivimäki pitää tunnustusta hienona saavutuksena, mutta tähdentää, että mestaruus on koko joukkueen ja valmennustiimin yhteinen voimanponnistus.

– Jussi Haapakoski kakkospelinjohtajana ja Kari Kleemola valmentajana ansaitsevat suuren tunnustuksen. Tässä joukkueessa on aika monta pelaajaa, joissa näkyy Karin kädenjälki juniorivuosilta. Niin ikään Jussi Järvisen merkitys on ollut huomattava varsinkin minulle pelinjohtajana. Jussi on ollut taustalla auttamassa ja tämä on kruunu hänenkin pitkälle uralleen. Tässä kiteytyy niin monta tarinaa ja monta keskustelua ja mietintää, Kivimäki ynnää.

Kesällä kahden vuoden jatkosopimuksen seuran kanssa allekirjoittanut viuhkamies näkee Vedon kullan merkityksellisenä koko lajin kannalta.

– Ei ole Sotkamon vika, että se on voittanut mestaruuden viisi kertaa putkeen. Asiat pitää vain tehdä paremmin, että mestaruus jonain päivänä tulee. Uskon tämän tuovan piristystä ja uskoa siihen, että kaikki on mahdollista. Seuraava iso asia on se, kun finaaleihin murtautuu joku muu joukkue. Mutta emme me ole jäämässä sieltä pois, se on selvä juttu.

Eija Niemistö