1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajien joulukonsertti Alajärven kirkossa

Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat, Jussit, on ahkerasti konsertoiva maakuntakuoro. Oman maakunnan ja kotimaan lisäksi kuoro on matkustanut runsaasti ulkomailla, useita kertoja Amerikassa ja kerran jopa maailman ympäri.

Jussit- kuoro on perustettu vuonna 1951, joten parhaillaan vietetään kuoron 65-vuotisjuhlavuotta. Komeaääniset miehet saadaan Alajärven kirkkoon 17.12. kello 18. Kuorossa on laulajia koko Etelä-Pohjanmaan alueelta yhteensä 76 ja kuoron taiteellisena johtajana toimii alajärveläissyntyinen Tommi Niskala.

MAINOS

Jussikuoron joulukonsertit tänä vuonna pohjautuvat hyvin perinteisiin, tunnelmallisiin joululauluihin. Alajärven konsertissa uruissa on myös Tommi Niskalan vaimo Irina Niskala.

Konsertin järjestäjinä toimivat kuoron lisäksi Järvi-Pohjanmaan kulttuuritoimi sekä Alajärven seurakunta. Konsertin järjestämistä ovat tukeneet lisäksi Alajärven Apteekki, Alajärven Osuuspankki, Alasähkö Oy ja Saltex Oy.

Konserttikiertueen jälkeen Tommi Niskala siirtyy urallaan eteenpäin ja Jussikuoron ohjaimiin vuoden 2017 alusta tarttuu uusi johtaja, Juha Holma Tampereelta.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät