Alajärvi-Seuralla myötätuuli purjeissa!

Mainos[adrotate banner="3"]

Juhani Salo on saanut vauhtia johtamaansa seuraan. Tuluutin museo kävi syksynmittaan välttämättömän remontin, kun lattiasieni oli vallannut painuneen rakennuksen lattian kauttaaltaan. Nyt on tehty ilmatilaa ja virtausta uusitun lattian alle ja muutenkin tehty estäviä toimia, ettei sieni uudelleen vahingoittaisi arvokasta Tuluutin museorakennusta.

Museoviraston avustuksesta huolimatta kustannukset olivat melkeinpä ylivoimaiset. Kaikkea suunniteltua ei saatu toteutettua, siksi Alajärvi-Seura Ry on jättänyt uuden avustusanomuksen Museovirastolle.

MAINOS
Alajärven Tietoviisas kilpailussa tuli täysin oikean vastauksen antanut Tapani Tallbacka sai Tuija Matintuvalta palkinnot ja onnittelut. Kuva: P Viitaniemi.

Toinenkin mainittava asia on kohdannut Alajärvi-Seuraa. Kurejoen Sissalassa asustava Niilo Mäkiniemi sai vastaanottaa Kotiseutuliiton kultaisen ansiomerkin uhrautuvasta työstään kotiseutunsa hyväksi Alajärven Kaupungin juhlassa.

Kesän 2016 Rokulipäivillä oli tavanmukainen ”Juttutupa” teltta Salon kiinteistön kohdalla. Teltalla vieraili moninainen vieraitten määrä, kuka sai mukaansa sukuselvitystä, kuka julkaistuja kotiseutukirjoja ja Pekka Viitaniemen valokuva kokoelma oli suuren kiinnostuksen kohteena.

Tuija Matintupa piti Alajärven Tietoviisas kilpailun. Kilpailussa tuli kaksi täysin oikeaa vastausta, Tuula Valtanen Vaasasta 9/9 pistettä ja Tapani Tallbacka Alajärveltä 9/9 pistettä.

Alajärvi-seuran varsinaisessa syyskokouksessa 9.12. Alajärven Paloaseman kerhotiloissa Tapani Tallbacka saikin Tuija Matintuvalta ansaitsemansa palkinnot ja onnittelut. Tuula Valtaselle on tieto saatettu ja palkinto toimitetaan lähipäivinä.

Syyskokouksen valinnoissa Juhani Salo sai ansaitun jatkopestin puheenjohtajana ja muiksi johtokunnan jäseniksi tuli, Osmo Kyrönlahti, Eila Pöntisenaho, Niilo Mäkiniemi, Pekka Viitaniemi, Tuija Matintupa, Tapani Tallbacka, Antti-Kalle Levijoki ja Pentti Jukantupa.

Toimintasuunnitelmassa on saattaa Tuluutin Museoremontti päätökseen ja varauloskäynnin sekä paloturvan lisäämisellä. Museolla avoimet ovet ainakin tulevilla Rokulipäivillä. Alajärvi-Seuran säännöt ajanmukaistetaan.

Ensi kesän Rokulipäivillä nähdään ja koetaan jälleen ”Juttutupa” pystyssä ja kokemusten innoittamana siellä on taas paljon kävijälle annettavaa. Alajärveen rantautuvien perustilojen (4 kpl) syntyvaiheet 1500 luvun alussa pyritään saattamaan päätökseen.

Mielenkiintoinen suunnitelma on myös yhteistyön aikaansaaminen Alajärven urheiluseurojen kanssa.

Syyskokouksen lopuksi Pekka Viitaniemi tallensi osanottajat yhteiskuvaan ja Eila Pöntisenaho lausui, aivan tilaisuutta varten laatimansa runon Jouluvatsasta.

Edellinen artikkeliAallottarilta jouluiloa kymmeniin perheisiin Alajärvellä
Seuraava artikkeliToisin silmin kuvauspalvelu aloitti Alajärvellä