-7.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

20 vuotta yhteistä taivalta musiikinharrastajien hyväksi

Alajärven ja Jalasjärven musiikkiopistojen 20-vuotisen yhteistyön kunniaksi järjestettiin Alajärvellä juhlakonsertti perjantai-iltana. Konsertissa esiintyi oppilaita ja opettajia niin Alajärveltä, Kurikasta kuin Jalasjärveltäkin.

Alajärven sivistyslautakunnan puheenjohtajan Jaakko Penninkankaan sanoin konsertissa kuultiin monipuolinen ja lupaava ohjelmisto. Sävelmät edustivat useita musiikkityylejä ja suuntauksia, ja soitinvalikoima oli laaja. Erikoisinta soitinta edusti harppu.

MAINOS

Penninkangas toi tervehdyssanoissaan esille, kuinka Alajärven musiikkiopiston kehittämisessä on oltu alusta lähtien joustavia ja avarakatseisia. Hyvää yhteistyötä ei ole haettu pelkästään rajanaapureista, vaan on uskallettu haasteita vastaan ja katsoa asioita laajemmin.

Apulaisrehtori Auli Tuohimäki vertasi Jalasjärven ja Alajärven musiikkiopiston yhteistä taivalta onnelliseen avioliittoon.

Alajärven musiikkiopistoon kuuluvat 1.1.2017 lähtien Alajärven lisäksi Soini sekä pitkäaikainen yhteistyökumppani Kurikka, mukaan lukien entiset Jalasjärven ja Jurvan kunnat.

Valtionosuustuntien määrä nousee yli 15000:een. Musiikkiopisto kuuluukin sen jälkeen suurimpien musiikkiopistojen piiriin Etelä-Pohjanmaalla.

– Edelleenkin lapsille, nuorille ja aikuisikäänkin ehtineillekin tulee antaa mahdollisuus monipuoliseen ja kannustavaan musiikin opiskeluun. Kaupungin tulee suhtautua edelleen avarakatseisesti ja ennakkoluulottomasti musiikin ja yleensä taideaineiden opetukseen, Penninkangas totesi.

Musiikkiopiston vanhoista soittimista on voitu luopua investointitukien avulla ja tilalle on saatu uusia. Hyvät soittimet ovatkin edellytys mielekkäälle musiikin harrastamiselle.

Juhlapuheen pitäjä, apulaisrehtori Auli Tuohimäki muisteli yhteistä taivalta, ja vertasi Jalasjärven ja Alajärven musiikkiopistoa onnelliseen avioliittoon. Hän piti onnenpotkuna löytää samalla aaltopituudella oleva naimiskauppakaveri osallisrakkauden eli valtionosuustuntien saamiseksi.

– On ollut hienoa seurata vuosien ajan, kuinka Jalasjärven ja Alajärven musiikkiopistotoiminta on jatkunut elävänä ja kehittyvänä. Tästä suuri kiitos lankeaa päättäjille omissa kunnissamme ja kaupungeissamme, Tuohimäki sanoi. Hän kiitti myös valtion päättäjiä, jotka ovat aikoinaan laatineet valtionosuuslain ja -asetuksen, jolloin voitiin hakea myös harkinnanvaraista apua musiikkiopiston toimintaan.

Juhlakonsertissa kuultiin Magdalena Podleśnan soittamana harppua.

– Tärkeä on antaakin päättäjille tarvittavaa informaatiota ja tuoda esiin musiikkioppilaitostemme toimintaa. Se kantaa pitkälle nuorten tulevaisuuteen ja sitä meidän pitää perustella. Meidän tulee jatkuvasti uudistaa ja vahvistaa identiteettiämme ja pitää yllä alueemme elinvoimaisuutta, jotta se houkuttelisi nuoria ja asukkaita tämän kulttuurin piiriin. Tuloksistaan toiminta tunnetaan.

Rehtori Virpi Veskoniemi antoi loppusanoissaan suuret kiitokset kaikille esiintyjille, heidän opettajilleen, vanhemmille ja taustajoukoille. – Nämä esitykset ovat vaatineet paljon harjoittelua ja sitkeää puurtamista.

Lisäksi hän kiitti Alajärven musiikkiopiston henkilökuntaa, sekä erityisesti koulukeskuksen henkilökuntaa hyvästä yhteistyöstä. – Musiikkiopistolla on hyvä yhteishenki ja halu tehdä arvokasta yhteistyötä lasten ja nuorten parissa, Veskoniemi sanoi. Hän kiitti myös yhteistyökumppaneita ja erityisesti Järvi-Pohjanmaan Musiikkiyhdistystä.

Konsertissa esiintyivät Anni Pesu, Ilona Anttila, Elle-Maija Kahari, Magdalena Podleśna, Maiju Rajala, Sandra Mattila, Reetta Koistinen, Siru Pitkänen, Timoteus Kivikangas, Aino Palomäki, Karita Kallin, Maaria Rentola, Hanna Kuhna, Siiri Koistinen, Roosa Koski, Erzsébet Lendvay, Reetta Rintala, Sohvi Hiljanen, Venla Seppä ja Elina Kujala. Soittajia säestivät Tapio Tolppanen, Leena Pesu ja Riitta Thiam.

Jaana Koivukoski

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät