-6.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Koskiselle kolmas peräkkäinen sprintin suomenmestaruus!

Soinin moottorikerhon Feetu Koskinen otti viikonloppuna kolmannen peräkkäisen mestaruutensa SM Pro -luokassa.

Soinilainen johti ennen sunnuntaita hopeaa ottanutta Hannu Härköstä viidellä pisteellä. Pronssi meni Lauri Pellonpäälle. Koskinen on ensimmäinen kisailija, joka on voittanut kolme peräkkäistä mestaruutta sm-sprintissä. Lauantain Sonkajärven kilpailun jälkeen tilanne oli tasainen.

MAINOS

– Ensimmäinen lähtö onnistui mainiosti ja voitin sen niukasti. Ajattelin ladata toiseen lähtöön tosissaan ja varmistaa mestaruus siinä. Otin vähän liikaa riskejä ja jäätiköllä kelkka lähti alta ja kaaduin sen lähdön.

– Pienistä ruhjeista huolimatta pääsin kolmanteen ajoon. Siinä neljäs sija riitti tasaisen kisan voittoon kahdella pisteellä ennen Härköstä. KoKen tiimikaveri Henri Marttinen sijoittui kaikkien aikojen tiukimmassa kisassa täpärästi mitalisijojen ulkopuolelle neljänneksi.
Semi-Pro -luokassa SoMoken Ilari Takala onnistui myös mainiosti ajaen sm-sprint sarjassa kolmanneksi.

Moottorikelkkailijoiden kisakausi jatkuu SM-endurosarjalla ensi ja seuraavana viikonloppuna Taivalkoskella ja Rovaniemellä.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät