Kaartusella kisataan potkukelkoin!

Mainos[adrotate banner="3"]

Kaartusen kylätoimikunta järjestää Kaartusen kentällä Potkukelkkakisat sunnuntaina 5.3. kello 12-14.

Kisassa on lasten, naisten ja miesten sarjat. Lapsiksi kisassa luetaan 6 -luokkalaiset ja siitä nuoremmat. Yläasteikäisistä lähtien kisataan aikuisten sarjassa jo kelkan koonkin takia.

MAINOS
Potkukelkat odottavat omistajiaan!

Osallistumismaksua peritään kaksi euroa lapsilta ja kolme aikuisilta. Kaikille lapsille on luvassa pieni palkinto ja jokaisessa sarjassa nopein potkuttelija palkitaan!

Kaikkien kolmen sarjan osallistujien kesken arvotaan upeat ESLA:n potkukelkat, yhteensä kolme kappaletta! Yksi lapsille, yksi naisille ja yksi miehille.

Kylätoimikunta pitää tapahtumassa puffettia, josta saa ainakin makkaraa, kahvia ja mehua. Lapsille on luvassa ongintaa kivoine pikkuyllätyksineen. Myynnissä on myös perinteisiä jäittenlähtöarpoja, eli saa veikata milloin jäät jättävät Kaartusjärven.

Potkukelkkakisa-idean isä on kylätoimikunnan puheenjohtaja Pasi Korhonen. Kylätoimikunta koittaa kehitellä aina jotakin uutta ja mukavaa, että saadaan etenkin kyläläisiä, mutta myös muuta väkeä mukaan mielenkiintoisiin tapahtumiin.

Viime vuonna Kaartusella oli ensimmäistä kertaa mukava kesätapahtuma kentällä; kyläpäivät ja kirppis. Tulevana kesänä kesätapahtuma järjestetään uudelleen, koska sille vaikutti olevan selkeästi tilausta.

Tänä kesänä kesätapahtuma järjestetään Kirppisrallin kanssa samaan aikaan 15.7., jolloin kenttä toimii yhteismyyntipaikkana. Pääsiäiskokkoa poltellaan lauantaina 15.4. Pienessä kylässä onkin virinnyt mukava yhteinen tekemisen ja osallistumisen meininki!

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliHeikki Risikko Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtajaksi
Seuraava artikkeliLiikutaan ja liikutetaan yhdessä 100 vuotiaan Suomen kunniaksi