-5.9 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Kansanedustaja Reijo Hongisto vieraili Lehtimäen opistolla

Kansanedustaja Reijo Hongisto vieraili Lehtimäen opistolla maanantaina. Hongistolle esiteltiin opiston toimintaa hallituksen puheenjohtaja Jorma Kauppilan ja rehtori Eija Saarimaan johdolla.

Opiston bändi sekä ratsastustuntilaiset pääsivät myös näyttämään taitojaan kansanedustajalle.

MAINOS

Aikuisopiskelijat istuttivat kansanedustajan ”piinapenkkiinsä”, missä he esittivät Reijolle kiperiä kysymyksiä mm. kansanedustajan päivästä ja työtehtävistä. Mukaan mahtui toki pari vähän hassumpaakin kysymystä, niin kuin asiaan kuuluu.

Opiskelijat saivat mm. selville, että Reijo on entiseltä ammatiltaan poliisi ja toimii kuulemma vieläkin vähän ohjeistaen. – Mihinkäs sitä seepra raidoistaan pääsisi, tokaisi Reijo, ja opiskelijat repesivät nauruun!

Reijo suoriutui piinapenkistä hyvin, eikä hänellä mennyt sormi suuhun missään välissä. Opiskelijat saivat Reijolta kunnon motivointipuheenkin, jonka voimalla he jaksavat taas ahkeroida omien tavoitteidensa eteen entistäkin reippaammin.

Kansanedustajan vierailu päättyi lauluesitykseen Kuin taivaisiin.

Tiina Pelkonen

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät