Veran piirustus palkitaan Helsingissä

Mainos[adrotate banner="3"]
Vera Kuuselan piirustus sijoittui 6 – 8 -vuotiaiden sarjassa Suomen viiden parhaan joukkoon.

Ekaluokkalainen Vera Kuusela Vimpelistä palkitaan toukokuussa Helsingissä piirustuksestaan ”Revontulia katsomassa”. Veran työ valittiin sarjassaan Suomen viiden parhaan joukkoon Osuuspankin valtakunnallisessa kuvataidekilpailussa.

– En ole koskaan käynyt Helsingissä. Olisi kiva nähdä, millaista siellä on, hymyileväinen Vera kommentoi.

MAINOS

Vimpelin Osuuspankin raati valitsi jo 41. kerran paikkakuntansa voittajatyöt ja lähetti sarjojen ykköset Helsingin raadille.

Vimpelissä raatiin kuuluivat Vimpelin Osuuspankin toimitusjohtaja Matti Mäkinen sekä paikkakuntalainen Satu Kataja. Valintavaiheessa töiden tekijät olivat raadille anonyymeja.

Koko valtakunnassa kilpailuun on osallistunut noin 20 000 piirtäjää noin 100 Osuuspankista.

– Muistelimme, että tämä olisi toinen kerta, kun Vimpelin Osuuspankista lähetetty piirustus on valittu Suomen parhaiden joukkoon, palveluneuvoja Paula Juoperi kertoo.

Helsingin raati valitsee sarjojen viidestä parhaasta vielä ykköset, jotka lähtevät kansainväliseen osuustoiminnallisten pankkien kuvataidekilpailuun. Kansainvälisen kisan tulokset julkistetaan 16. kesäkuuta.

Kilpailun tulokset Vimpelin Osuuspankissa

Monessa työssä olisi aineksia vaikkapa sisustustauluksi tai kankaan kuosiksi.

Kilpailun aiheena oli tänä vuonna ”Ystävyys on värikästä”. Sarjojen kolme parasta palkittiin piirustus- ja askarteluvälineillä.

Kuvat olivat upeita, monesta saisi hienoja kuoseja vaikka kodin sisustuskankaisiin.

6 – 8 -vuotiaat: 1. Vera Kuusela, Revontulia katsomassa, 2. Aleksi Lehtorinne, Kivat kaverit, 3. Venla Anttila, Ystävyys on kivaa.

9 – 10 -vuotiaat: 1. Petrus Lehto, Suden ja ketun ystävyys, 2. Emma Viitaniemi, Rannalla, 3. Jimi Haanpää, Paistamassa makkaraa.

11 – 13-vuotiaat: 1. Fanni Kohonen, BFF – Jump, 2. Sara Kuusela, Varsaystävät, 3. Peppi Itäniemi, Kultalampi.

Anne Savela

Edellinen artikkeliPaalijärven luonto- ja patikointireitti kaipaa taas talkoolaisia
Seuraava artikkeliK-Kauppa Mansikassa juhlitaan