-7 C
Alajärvi
torstai 18.4.2024
MAINOS

Alajärvelle puuhataan lapsikuoroa

– Alajärven seurakunnan jumalanpalvelus- ja musiikkijohtokunta ovat tykönänsä miettineet, miten hienoa olisi, jos elvytettäisiin jälleen lapsikuoron toimintaa kotikirkkoon, toteaa kirkkoherra Ari Auranen.

– Seurakunnassa on ollut aikoinaan Mukulat-lauluryhmä. Senkin jälkeen on ollut lapsikuorolle kokoonpanoja olemassa, jotka sitten tyrehtyivät vähäiseen osallistumiseen. Siksi onkin pohdittu, että lasten laulua kaivataan seurakuntaan ja kirkkoon.

MAINOS

– Yhteistyötä on tehty myös musiikkiopiston kanssa, kertovat kanttorit Eeva-Liisa Kolonen ja Ismo Pitkänen.

Kanttorien visioissa on ollut vierailla niin ikään kouluilla tulevaisuudessa markkinoimassa ideaa. Ja he tietävät myös, että lauluja lapsille on vaikka millä mitalla ja ennen kaikkea iloinen yhteinen tekeminen on kaiken a ja o. Yhdestä perheestäkin voi osallistua useampikin sisarusparvesta.

Lähtölaukaus ja kuoroleiri

Nyt lapsikuoroidealla ei aikailla, vaan laitetaan töpinäksi. Kuoroleiri pidetään Suvirannassa 12.8. kello 13-16 välisenä aikana ja sen jälkeen Kirkontuvalla keskiviikkona 16.8. kello 17.30-18.15 on lähtölaukaus lapsikuorolle. Lapsikuoroon voivat osallistua 6-10 -vuotiaat lapset.

Tulevaisuudessa pyritään heti hyödyntämään lapsikuoron toimintaa julkisissa tilaisuuksissa.

Esimerkiksi tänä vuonna syksyn kuluessa lauletaan ja erittäin juhlava hetki on Kauneimmat joululaulut -tilaisuus, kun yleisöä on perinteisesti paikalla satamäärin. Tulkaa innolla mukaan, teitä odotetaan!

Tiina Akomeah

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät