-14 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Selkäliiton harjoitusvideoita on katsottu jo yli miljoona kertaa

Selkäliiton selän ja niskan itsehoitoon tuottamia harjoitusvideoita on katsottu yhteensä jo yli miljoona kertaa. Yleisön suosikki on Jumppakissan taukojumppa, helppo kahdeksan liikkeen jumppaohjelma. Seuraavaksi eniten on katsottu videota selän lepoasennoista ja liikkeistä selkäkipuun sekä lihaskuntotestivideota. Kaikki yli kolmekymmentä videota löytyvät kootusti Youtuben Jumppakissa-kanavalta.

MAINOS

– Julkaisimme ensimmäiset videot vuonna 2014 osana Selkäkanava-projektia, sillä halusimme kannustaa ihmisiä liikkumaan ja huolehtimaan selän hyvinvoinnista. Videoita on tehty niin taukojumppaan, lihasvoiman vahvistamiseen, liikkuvuuden ja tasapainon kehittämiseen kuin myös rentoutumiseen. On hienoa, että yhä useampi on löytänyt videomme ja kiinnostunut selkänsä kunnosta, Selkäliiton toiminnanjohtaja Kirsi Töyrylä-Aapio iloitsee.

– Selkävaivat ovat hyvin yleisiä, jopa 80 prosenttia kärsii niistä jossain elämänsä vaiheessa. Selkäsairaudet myös aiheuttavat tuki- ja liikuntaelinsairauksista eniten sairauspoissaoloja. Tutkimusten mukaan monipuolinen ja säännöllinen liikunta suojaa selkävaivoilta. Liikunnalla on myös kipua lievittävä vaikutus, Töyrylä-Aapio kertoo.

Selkäliitto jakaa Selkäkanava.fi-verkkopalvelun ohella tietoa selästä ja ohjeita selän itsehoitoon myös sosiaalisen median kanavissa Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Selkäkanavan sivulta Jumppaohjeita selälle ja niskalle löytyy videoiden lisäksi runsaasti kuvallisia jumppaohjeita.

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät