Miesten superpesis: Seinäjoen Jymy-Jussit – Alajärven Ankkurit 2-0 ( 11-2,3-2 )
Alajärven Ankkureiden superpesismiehistön neljän ottelun vieraspeliputki alkoi tappiolla paikallisvastustaja Seinäjoen Jymy-Jusseille. Paikkaa runkosarjan kärkinelikössä tavoittelevat isännät hallitsivat sisäpelitapahtumia varsinkin ensimmäisellä jaksolla ja veivät ottelun kolmostilanteet nimiinsä selvin 25-10 lukemin.
– Saatiin sitä, mitä tilattiin. Sisäpelimme tukehtui ykköstilanteiden purkuun, kiteytti omiensa esitykseen pettynyt Matti Iivarinen ja oli täysin oikeassa, sillä Ankkureiden ottelun 24 ykköstilanteen purusta onnistui vain kahdeksan.
Jymy-Jussien voiton pääarkkitehdiksi nousi kunnarin ja seitsemän tavallista juoksua lyönyt lyöjätilaston kärkimies Jukka-Pekka Vainionpää( 8/13 ). Hänen lisäkseen isännistä kunnostautuivat kunnarin ja yhden tavallisen lyönyt ja neljästi kentän kiertänyt Ville Viita ( 9/11 ) sekä kolme juoksua tuonut ykköskärki Tuomas Raunio ( 4/5 ) ja ykköstilanteet sataprosenttisesti purkanut ja kaksi juoksua tuonut Juuso Myllyniemi (7/8 ). Jymy-Jussien onnistujien joukkoon nousi myös hyvän lukkaripelin pelannut Henri Itävalo.
Ankkureista hyvään peliesitykseen venyivät kunnarin tyhjään kenttään lyönyt ja kaksi juoksua tuonut Viljo Sillanpää ( 8/10 ) sekä jokerina kaksi juoksua lyönyt Aki Orava (3/6 ). Heidän lisäkseen hyvään peliesitykseen venyi lukkarin tontillaan Ville Väliaho.
Ottelun ensimmäisellä jaksolla Ankkurit kykeni vielä kuittamaan Jymy-Jussien 2-0 johdon joukkueen kokoonpanoon palanneen Kari Kellokosken ja Aki Oravan lyönneillä. Jakson kulminaatio nähtiin kuitenkin toisen vuoroparin alussa, kun Ville Viita puhkaisi ensin Ankkureiden ulkokentän kunnarin ja yhden tavallisen juoksun arvoisesti. Tämän jälkeen Jukka-Pekka Vainionpää tyhjensi ajotilanteessa pajatson kakkosjatkeelta läpi painuneella kumurallaan.
Toisella jaksolla Tero Tyynelä ja Jukka-Pekka Vainionpää löivät Jymy-Jussit 2-0 johtoon. Ankkurit kuitenkin kavensi kolmannen alussa Aki Oravan lyönnillä, mutta tasoittavalla Jukka-Pekka Vainionpää löi Jymy-Jusseille ottelun voittojuoksun. Neljännen alussa Viljo Sillanpään pystymailaveto painui 0-tilanteessa kakkosluukusta maisemiin kunnarin arvoisesti nostaen Ankkurit juoksun päähän, mutta enempään eivät rahkeet enää riittäneet.
– Pelattiin luokattomasti Viljon lyömän kunnarin jälkeen, harmitteli Matti Iivarinen.
Ankkureiden vieraspelien sarja jatkuu sunnuntaina Vimpelin Vetoa vastaan. Ottelu alkaa Saarikentällä kello 16.