-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Lehtimäki palkitsi Vuoden Yrittäjänä pitkän linjan puurtajan

Lehtimäen Vuoden Yrittäjänä on palkittu Ravintola Kalossi ja omistajansa Terttu Kulju.

Terttu on pitkän linjan yrittäjä, joka perusti ensimmäisen yrityksensä Ylistaron Baarin pian 26 vuotta sitten. Tuolloin Terttu oli muuttanut Lehtimäeltä Ylistaroon ja sai paikallista urheiluliikettä katsoessaan idean.

MAINOS

– Toinen pää rakennuksesta oli tyhjä, joten menin urheiluliikkeeseen sisälle ja kysyin kauppiaalta, voisiko hän muuttaa tyhjään päätyyn, jotta minä voisin laittaa baarin hänellä nyt käytössä oleviin tiloihin?

Näin sai alkunsa Tertun yrittäjänura, sillä urheilutarvikekauppias muutti ja Terttu sai baarilleen mieluisat tilat. Baari toimii samassa paikassa Tertun omistuksessa tänäkin päivänä.

– 26 vuotta on baarille kunnioitettava ikä, Terttu nauraa. – Itse olen nykyisin kokonaan täällä Lehtimäellä, johon Kalossin perustin 11 vuotta sitten. Ylistarossa minulla on hyvät työntekijät ja vastaava hoitaja.

Kalossin perustamisen taustalla oli Tertun koti-ikävä. Kuullessaan nykyisen Kalossin kiinteistön olevan myynnissä Terttu otti yhteyttä sen omistajaan ja niin sai uusi ravintola alkunsa.

Lehtimäellä Kalossin toiminta on nykyisin vakiintunut iltaravintolaksi. Väkeä käy iltaisin syömässä Kalossin herkullisia pizzoja. Pääpaino on kuitenkin viikonlopuissa anniskeluravintola -toiminnalla.

Ihanat työntekijät ja asiakkaat työn suola

Terttu Kulju on nainen, jolle yrittäjyys sopii päästä varpaisiin. – Ei siinä muuta vikaa ole kuin se, että itselle tulee kokoajan ikää, Terttu nauraa ja sanoo, että ihanat työntekijät auttavat jaksamaan ja mahdollistavat myös sen, että yrittäjäkin saa lomaa.

– Pidän lomaa tarvittaessa ja viikonlopun loppuilloissa en yleensä itse enää ole työssä, vaan muut saavat hoitaa ne.

Tertun ravintoiloissa on töissä toistakymmentä osa-aikaista työntekijää, joista osa on ollut hyvin pitkään ja osa on lisätienestiä hankkivia opiskelijoita.

Ravintola-alalla ne parhaat asiat työssä ja yrittäjyydessä löytyvät paitsi hyvistä työntekijöistä, myös mahtavaista asiakkaista. – Kalossissa asiakaskunnan ikähaarukka on 18-80 vuotta ja porukka on jopa varsin kansainvälistä.

Yksikään ilta ei olekaan varmasti toisensa kaltainen, ja vaikka työn paras puoli ovat asiakkaat, niin valitettavasti ne isoimmat haasteetkin löytyvät sitten haastavista asiakaspalvelutilanteista, joita niitäkin välillä eteen sattuu.

Vuoden yrittäjän palkintoa Terttu Kulju arvostaa korkealle, vaikka asia tulikin hänelle täytenä yllätyksenä. Lehtimäen Yrittäjien jäsenenä hän on ollut alusta saakka, mutta huomionosoituksen osuminen omalle kohdalle ei silti ollut käynyt haaveissa.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät