Huolto pelaa Ähtärissä, Heikki Ruha LehtoPeat Oy:stä lupaa

Mainos[adrotate banner="3"]

Ähtäriläisen LehtoPeat Oy:n turvehoitolan ja luontomyymälän tiloissa vietettiin hiljattain omistajansa Heikki Ruhan nimipäivää. Juotiin kahvia ja kuunneltiin hyvää haitarimusiikkia.

Tervehdys pandalta, jonka Heikki Ruha teki pojanpoikansa Leevin kanssa.

Ja puhuttiin, mistäpä muusta kuin pandoista, Lumista ja Pyrystä, jotka edellisenä iltana lumipyryssä saatiin Ähtäriin.

MAINOS

Turvehoitolassa pandojen tuloon oli varauduttu ajoissa. Mieliala hoitolassa oli muutenkin korkealla, sillä katkaiseehan Heikin päivä sananparren mukaan selän talvelta ja karhu kääntää kylkensä. Vaikka talvea onkin vielä puolet jäljellä, kevättä kohti mennään.

– Hyvillä mielin täällä on touhuttu ja uskotaan pandojen tuovan virkistystä Ähtäriin. Huolto pelaa ja pandaturisteja halutaan hoitaa. Koulutetaan uusia turvehoitajia ja otetaan itsekin tänne meille tekijöitä tarvittaessa lisää. Kun pandoja pääsee katsomaan, ne saattavat olla puussa tuntikausia ja niitä siellä ihaillessa, voivat niskat kipeytyä. Sitten vaan tänne meille hoitoon, Heikki Ruha myhäilee.

Hoitoja kaikille – kansallisuuteen katsomatta

Heikin mielestä turvehoitoja voi nimittää eksoottisiksi hoidoiksi, joita voi antaa kaikille, kansallisuuteen katsomatta. Selkähoidoissa 40-asteiseksi lämmitetty turve levitetään selälle ja peitetään kelmulla.


LehtoPeat Oy:stä voi löytää vaikka kivan pandapaidan.

Kelmun päälle laitetaan turpeella täytetyt lämpöpakkaukset sekä huopa. Näiden vällyjen alla on nautinnollista rentoutua ja turpeessa olevat hivenalkuaineet pääsevät vaikuttamaan.

– Turve on 5000-6000 vuotta vanhaa ja se sisältää paljon lääkekasveja kuten kuparia, rautaa, magnesiumia, mangaania, sinkkiä ja piitä. Nämä hivenalkuaineet ovat hyviä ihmiskeholle ja niitä todella saa turpeesta hoidon aikana. Vaikutus tuntuu myös nestekierrossa, aineenvaihdunnassa ja verenkierrossa hyvin tehokkaana. Lihakset rentoutuvat ja imunestekierto vilkastuu, Heikki kertoo.

Sillä aikaa kun turve on selässä, hierotaan pää, kädet ja jalat. Tämä hoito on erittäin tehokas hartia- ja selkäkipuihin. Varsinaisessa hieronnassa käytetään niin sanottua Aaltosen tekniikkaa. Selkä hierotaan ja mahdolliset nikamalukot avataan. Hoito kestää kaikestaan tunnin verran.

– Tosi vaikeitakin hartianseudun ongelmia ja alaselkäkipuja on tällä hoidolla hoidettu tehokkaasti, Heikki tietää.

Hoitoja voi halutessaan tehdä myös itse kotona LehtoPeat Oy:n luontokaupasta saatavilla tuotteilla. Tarjolla on hoitoturvetta kasvoille ja kasvonaamioita, shampoita hiuksille ja koko vartalolle, hoitoja myös hiuspohjan ongelmiin sekä käsi- ja jalkahoitoja.

Pitkät perinteet turpeen jatkojalostamisessa

LehtoPeat Oy:llä on pitkät perinteet suomalaisen turpeen jatkojalostamisessa. Turveala on yhtiön perustajalle Heikki Ruhalle tuttu, sillä hän on työskennellyt sen parissa yrittäjänä kaikestaan yli 30 vuotta.

Hoitoturvetuotannon kokeilemiseen innosti yhtiön omistamalta Lehtosuolta löytynyt erittäin vanha ja koostumukseltaan hoitoturpeeksi ihanteellinen turvekerrostuma, joka analysoitiin ja tulokset olivat lupaavia.

Suurena apuna yritykselle on ollut turvetutkija, geologi Riitta Korhonen Geologisesta tutkimuskeskuksesta. Yhtiön omistajat kouluttautuivat vuonna 1997 Euroopan unionin rahoituksella, pitkäkestoisessa ”Elantoa suosta” –koulutusprojektissa parhaiden asiantuntijoiden opastuksella.

LehtoPeat Oy järjestää kursseja, joilla koulutetaan uusia turvehoitajia. Eräs uusi kouluttautunut on Minna March, joka tekee turvehoitoja Wanhojen Wehkeiden tiloissa Karstulassa. LehtoPeat Oy:n nettisivuilla on kartta, josta näkee turvehoitoja tekevien yhteystiedot. Huolto pelaa, kannattaa tulla hoidettavaksi.

Terttu Paananen

Edellinen artikkeliKinnunen uuteen virkaan
Seuraava artikkeliMuistoseuroista yleisömenestys