Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Perhon Yritysmessuille

Mainos[adrotate banner="3"]

Perhossa järjestetään Yritysmessut lauantaina 28.4. kello 10-15. Tämän vuoden messujen kunniavieraana ja avaajana on Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

Pentikäinen on mukana myös messuilla järjestettävässä paneelikeskustelussa, joka pidetään teemalla ”Pienten kuntien elinkeinopolitiikka ja sen painotukset yritystoiminnan vahvistamiseksi”.

MAINOS

Pentikäinen avaa keskustelussa näkökulmia siihen, kuinka Suomen talouden piristynyt kasvu saataisiin tarttumaan myös pk-yrityksiin ja kuinka näiden yritysten kasvuhakuisuutta voidaan tukea.

Paneelissa mukana on myös tuotemarkkinoinnin johtaja Jukka Heiska Qvantel Oy:ltä. Tämä Perhon lukion kasvatti Heiska avaa mm. sitä, kuinka pk-yritykset voisivat paremmin hyödyntää digitalisaation, keinoälyn ja esimerkiksi siihen perustuvien erilaisten valmisohjelmistojen mahdollisuuksia oman liiketoimintansa kehittämiseksi.

Soveltavan kemian professori Ulla Lassi Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta tuo näkökulmia maakunnan elinkeinoelämän sekä korkeakoulutuksen toisiaan tukevaan rooliin. Vetelistä kotoisin oleva Lassi johtaa soveltavan kemian tutkimusta, joka kehittää mm. paremmin äärioloissa kestäviä litiumioniakkuja elektroniikkateollisuuden tarpeisiin.

Yksi panelisteista on Finn Spring oy:n hallintojohtaja Virpi Ali-Haapala. Finn Spring on Toholammilla ja Lestijärvellä lähdevesiä ja virvoitusjuomia valmistava perheyritys. Alunperin karjatilallisten Ali-Haapaloiden perustama yritys on nykyisin Suomen suurin lähdeveden pullottaja, jonka tuotteita viedään myös ulkomaille.

Pääkaupunkiseudulta Perhoon muuttanut Valmistuli oy:n osakasyrittäjä Jarkko Sivula ottaa kantaa siihen, miten maaseudun yritykset voivat pärjätä jatkuvasti kaupungistuvassa ja globaalissa toimintaympäristössä.

Tilaisuuden juontajana toimii Perhon kunnanjohtaja Lauri Laajala. Keskustelun annista yhteenvedon tekee Perhon kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnallisneuvos Antti Hietaniemi.

Ohjelmaa kaikenikäisille

Messupaikkana on Suomen suurimmaksi kyläkouluksi mainittu Möttösen koulu. Paikalla on noin 30 yritystä, yhteisöä ja myyntipistettä myymässä tuotteitaan, esittelemässä toimintaansa sekä palvelemassa vanhoja tuttuja sekä toivon mukaan tulevia uusia asiakkaita.

Myynnissä on mm. paikallisten tuottajien elintarvikkeita, sisustus- ja lahjatavaraa, vaatteita ja asusteita, rakennus- ja teollisuusalan palveluita, käsityö- ja askartelutarvikkeita.

Messuohjelmassa on lapsien iloksi Erkka-taikuri tekemässä taikatemppuja sekä ilmapalloeläimiä kahdessa eri näytöksessä (aamupäivällä ja iltapäivällä). Osuuspankin Henna ja Henri Hippo -hahmot hauskuuttavat lapsia pihan leikkialueella.

Palokuntalaiset tarjoavat niin lapsille kuin varttuneemmille mahdollisuuden tutustua paloautoon sekä harjoitella alkusammutusta hätätilanteiden varalle. Muotinäytöksessä esittelemme lähialueen vaateliikkeiden ja -valmistajien kevätmallistoa.

Alueen elinkeinoelämän näkymiin ja kasvutekijöihin paneudutaan korkeatasoisessa paneelikeskustelussa. Perhon kunnan 150-juhlavuoden kunniaksi voit tutustua pitäjämme menneisyyteen perinnepirtissä.

Nuorten valokuvanäyttely ”Parasta Perhossa” puolestaan tarjoaa näkökulmia paikkakunnan nykyisyyteen ja tulevaisuuteen elinympäristönä: mikä täällä on hyvää ja arvokasta nuorten älypuhelimen linssin läpi tarkasteltuna.

Nuorten harrastajien tanssiesitys tuo oman lisäenergiansa mukaan ohjelmistoon. Pesäpallon ystävät pääsevät iltapäivällä seuraamaan huippupesäpalloa Superpesiksen harjoitusottelulla Alajärven Ankkuri – Pattijoen Urheilijat.

Tapahtuman järjestäjänä toimivat Perhon lukion opiskelijat osana yrittäjyys-kurssia yhteistyössä Perhon Kehitysyhtiö Oy:n kanssa. Kaikki tapahtumatuotot menevät lukiolaisten opintoretkirahastoon.

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliMhy Karstula-Kyyjärvi tehdasvierailulla Soinissa
Seuraava artikkeliMaritza uteliaana uutta kohti