-9.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Ankkurit nipisti voiton Mansesta

Alajärven Ankkureiden Superpesis-miehistö otti Kitrolla mittaa Ykköspesiksen välieriin viime kaudella yltäneestä ja myös alkavalla kaudella sarjan suosikkeihin kuuluvasta Manse PP:stä. Tamperelaiset laittoivat hyvin kampoihin kotijoukkueelle. Ankkureiden kauden ensimmäinen ulkona pelattu ottelu kirjattiin kotijoukkueen hyväksi jaksoin 1–0 (3–3, 4–3). Kotijoukkueen vahvuudesta puuttui kokenutta kaartia edustava Aki Orava.

Ottelun juoksuhanat saatiin auki toisessa vuorossa isäntien kipaistessa kahden juoksun etumatkalle. Avausjuoksun toi Mikael Penninkangas, joka viiletti ottelussa etenijäjokerin roolissa. Vaikka kotijoukkue sortuikin kopinnostopaloihin, se pystyi torjumaan Mansen hyökkäykset: ennen neljättä vuoroa vieraat onnistuivat saamaan miehen kolmoselle vain kertaalleen.

MAINOS

Keisarit-nimellä kulkeva Manse tuli 3–3-tasalukemiin neljännen tasoittavallaan, viimeisenä lyöntivuorossa olleen Juho Ammesmäen lyönnillä.

Toisen jakson aluksi Manse sai rikottua kuparisensa. Tasoittavallaan Ankkurit jauhoi ajolähtöjä: numerolla neljä lyöneen Antti Pukkisen maila puhui ensin ja heti perään sai Sami Mikkolanaho tuulettaa lyötyä juoksua. Manse sai kolmannessa vuorossa henkeä päälle kahden juoksun verran. Valtteri Kleemolan tehokas tappoheitto esti Mansen neljännen juoksun syntymisen.

Sami Mikkolanaho päästi lopulta Ankkurit ja katsomon piinasta lyömällä joukkueelleen voiton ratkaisseen neljännen juoksun.

Kotijoukkueen käskyttäjä Ismo Ankkuri kuvaili ottelua tyypilliseksi ensimmäiseksi ulkona pelatuksi otteluksi – eli luonteeltaan sekavaksi.
– Tuli paljon laittomia ja pieniä laittomia. 3–0 pitäisi riittää, mutta kaveri pääsi peliin mukaan.

Positiiviseksi Ankkuri listaa saavutetun voiton ja sen, että joukkue sai luotua tilanteita. Valtteri Kleemola, Rami Mäkinen ja Mikael Penninkangas pelasivat Ankkurin mukaan hyvän pelin ja onnistuivat yksittäisissä suorituksissa.

Ankkurit pelaa seuraavan harjoitusottelunsa viikon kuluttua Pattijoen Urheilijoita vastaan.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät