-14.5 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Kurejoen Puutarha jo 25 vuoden ikään

Kurejoen Puutarha Alajärvellä on tuttu jokaiselle paikkakunnan ja alueen asukkaalle, palveleehan puutarha asiakkaitaan niin kesäkukkaostoksissa, puiden, pensaiden, perennojen ja puutarhasuunnitelmien kanssa kuin kesällä tomaattien ja kurkkujen viljelijänä.

Tänä keväänä puutarha täyttää jo 25 vuotta. Yrittäjänä toimivat Tuula ja Asko Karjanlahti ja parhaillaan käynnistyvän sesongin aikana heillä on apunaan kolme ulkopuolista työntekijää sekä harjoittelija.

MAINOS

Syntymäpäivää juhlitaan sunnuntaina 6.5. kello 9-15 täytekakkukahvien merkeissä! Luvassa on myös hyvä tarjous riippupetunian irtotaimista ja myös euron pistokkaita on saatavilla!

Riippupetunia on ykkösvalinta amppeleihin. Tässä niitä 18 eri lajia,
mutta paljon vielä puuttuukin…

Idea puutarhasta syntyi aikoinaan Tuulan jäätyä työttömäksi. Silloin aloitettiin tomaattien kasvatus sivutyönä. Kun hommalle antoi pikkusormen, se vei koko käden asiakkaiden alkaessa kysellä myös kesäkukkia.

Koska kysyntää oli, valikoimia lisättiin ja vuodesta -95 alkaen yritys työllisti jo molemmat yrittäjät täysipäiväisesti.

Kasvihuoneita on kaikkiaan 1100 neliötä. Huoneet lämpiävät öljyllä ja hakkeella, jota saadaan omasta metsästä.

Puutarhan vuosi käynnistyy hiihtolomien aikaan, kun ensimmäiset taimet äitienpäivää varten saapuvat. Kesäkukat kasvatetaan siemenestä alkaen ja esimerkiksi pelakuut tulevat pistokkaina.

Pääartikkeli kesäkukissa ovat isot amppelit, joita tehdään joka vuosi noin 2000 kappaletta. – Erityisesti pidän riippupetuniasta, sitä haluan pitää tarjolla montaa eri väriä ja tyyliä, Tuula kertoo ja näyttää 18 eri riippupetunialajikkeen lajitelmaa. Eikä siinä vielä kaikki – lisääkin niitä on vielä tulossa!

– Kaikkiaan meillä käytetään petunia-amppeleihin yli 50 eri lajiketta, valkoistakin on kuutta eri lajiketta, Tuula kertoo. Riippupetunioissa on erimallisia, -kokoisia ja eri määrissä riippuvia.

Kesäkukissa myynti onkin siirtynyt yksittäisten kukkien sijasta valmiisiin amppeleihin. Valtakukkana amppeleissa käytetään riippapetuniaa. – Moni arastelee suotta petuniaa oman pihansa kesäkukkana, koska pitää sitä vaivalloisena. Petuniaa ei kuitenkaan ole pakko nyppiä, riittää kun sitä lannoittaa joka kastelukerralla. Runsas kukinta peittää alleen kuihtuneet kukat.

Kylmän kevään myötä tomaatti on myöhässä, mutta kukkii
kuitenkin jo keltaisenaan!

– Amppelit ovat siitä käteviä, että keväällä hallan uhatessa ne on helppo siirtää sisälle. Jos amppelin ostaa mökille, sen voi viedä mukanaan kaupunkiin, vinkkaa Asko.

Myös monivuotisten kukkien, puiden ja pensaiden taimet saa Kurejoen Puutarhalta. Monivuotisia otetaan viideltä lähialueen taimitarhalta. Valikoimissa on alueella menestyviä kasveja ja erikoisuuksia aina kysynnän mukaan.

Myymälä on juhannukselle saakka avoinna joka päivä. Maanantaista perjantaihin ovet ovat avoinna kello 9-18 ja lauantaisin sekä sunnuntaisin 9-15.

Valikoimiin voi tutustua myös yrityksen nettisivuilla, jossa hinnastosta löytyy päälinjat valikoimista, mutta paikan päällä käymällä huomaa, että tarjolla on paljon muutakin!

Myynnissä on esimerkiksi multaa, turvetta, katekankaita ja -katteita sekä lannoitteita ja kunnollista kasvihuonemuovia.

Kurejoen Puutarha tekee yhteistyötä Viherjasmikkeen Marjo Joensuun ja Maarit Levijoen kanssa, joiden kautta saa isot ja pienet puutarhasuunnitelmat. Puutarhan taholta voidaan sopia tarvittaessa kasvien istutuspalvelusta.

Yhteistyötä on tehty pitkään myös Halpa-Hallin ja Veljekset Keskisen sekä Kuortaneen Kone- ja Tarvikkeen kanssa kesäkukkien myynnissä. K-Supermarketissa ja Halpa-Hallissa on kesäisin tarjolla Kurejoella tuotettua kurkkua. Alajärven kaupungin kesäkukkaistutuksissa ovat olleet Kurejoen Puutarhan kasvattamat kesäkukat yli kymmenen vuoden ajan.

– Alalla ylipäätään on hyvä yhteistyö eri toimijoiden kanssa. Vaikka puutarhamyymälöitä on keväisin paljon, niin kilpailu on hyvää. Jos itseltä ei löydy, ohjataan asiakas sinne mistä arvellaan hänen kaipaamaansa tuotetta löytyvän, Tuula ja Asko Karjanlahti kiittävät.


Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät