Kunnan viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä kävivät laskemassa edesmenneiden puheenjohtajien haudoille kukkaset muistoksi kunnan eteen tehdystä työstä.

Soinissa käydään yhdessä kohti 150-vuotisjuhlaa

Soinin seurakunta yhdessä kunnan ja helluntaiseurakunnan ja Lehtimäki-Soini vapaaseurakunnan kanssa järjestivät juhlajumalanpalveluksen sunnuntaina. Mukana ohjelmassa olivat Ossi Mäki-Reinin johtama Gospelkuoro ja lapsikuoro. Kunnan puheenvuoron käytti kunnanjohtaja Juha Viitasaari.

– Suomen senaatti päätti 1868, että kuntia ja seurakuntia jaetaan omiksi yksiköiksi. Näin kävi myös Soinissa. Seurakunnan kanssa tehtävä yhteistyö on näkynyt 150 vuoden ajan vahvasti alueella ja niin myös tässä tilaisuudessa.

Juhlajumalanpalveluksessa lapsikuoro esiintyi Ossi Mäki-Reinin johdolla.

– Kunnan perustamisen aikoihin maassamme elettiin nälkävuosien aikaa. Ne ajat, samoin kuin sotien vuosien ajat, ovat olleet kovia aikoja kunnille. Silloin on tarvittu seurakunnan tukea monissa tilanteissa. Voimme olla kiitollisia nykyään ja toivottaa siunausta tähänkin päivään.

Kunnan henkilökuntaa ja luottamushenkilöitä oli hoitamassa juhlajumalanpalveluksessa eri tehtäviä kirkossa.

Helluntaiseurakunnan pastori Esa Hietanen muistutti Sananlaskujen kirjan 10.luvusta, jossa kerrotaan Herran siunauksen tekevän rikkaaksi.

– Maamme on tarvinnut siunausta historian aikoina. Jumalan siunausta on tarvittu myös lähetystyössä, kun sanaa on kylvetty. Ensimmäisenä soinilaisenahan lähetystyötä teki Heikki Saari Ambomaalla jo vuonna 1903.

Lehtimäen-Soinin vapaaseurakunnasta Arto Leikkari luki esirukoukset ja kiitti yhteisistä vuosikymmenistä ennen juhlakahvia seurakuntatalolla.

Edesmenneitä kunnan päättäjiä kunnioitettiin

Soinin kunnan 150-vuotisjuhlajumalanpalveluksen yhteyteen järjestettiin hautausmaalla muistotilaisuus, jossa kunnioitettiin edesmenneiden kunnan luottamushenkilöiden muistoa laskemalla kukkakimput heidän viimeisille leposijoilleen.

Kunnan perustamisasiakirjassa toukokuussa 1868 olivat allekirjoittajina lautamiehet Karl Laukkonen ja Henrik Pahkamäki. Heidän kummankaan hautapaikkoja ei kuitenkaan Lintuharjusta löytynyt.

Kunnan perustamisen jälkeen on lähes 50 vuoden aika, jolta ei ole arkistoituna tietoja. Kunnan keskusarkistosta löytyy kokouspöytäkirjat vuodesta 1919 eteenpäin. Vaasa-lehti on kirjoittanut vuonna 1890, että kuntakokouksen esimieheksi on valittu lukkari Jaakko Koivunen ja kunnallislautakunnan esimieheksi talokas Kustaa Mäkelä.

Näistä ei kuitenkaan löytynyt sen enempää tietoja. Kunnanhallituksesta käytettiin nimeä kunnallislautakunta aina vuoteen 1950 saakka. Ensimmäinen pöytäkirjoissa mainittu kunnallislautakunnan esimies oli Matti Heikinmäki vuosina 1915-1920. Hän on muuttanut vuoden 1920 joulukuussa Jyväskylään, eikä ole haudattu tänne Soiniin.

Samoin ensimmäinen valtuuston puheenjohtaja, Arvi Murto, on myös muuttanut Jyväskylään tammikuussa 1920. Vuoden 1919 lopusta vuoteen 1924 valtuuston puheenjohtajana toimi Väinö Vainio. Hänen hautansa löytyy hautausmaan vanhalta puolelta.

Seuraavien kunnallispäättäjien haudoille vietiin kukkakimppu nykyisten viranhaltijoiden tai päättäjien toimesta: Kaarlo Järvelä, Juho Halla-aho, Väinö Heikinmäki, Väinö Saarenketo, Kalle Vihtori Mäkelä, Kalle Ahopelto, Vaito Pesola, Eemil Nikolai Järvinen, Väinö Johannes Haavisto, Vilho Einari Honkola, Sulo Alkula, Aarne Järvelä, Väinö V.Kurkinen, Kalle Mäkipelto, Matti Majapuro, Tauno Autio, Juha Kujala.

Rami Puro