-8.1 C
Alajärvi
lauantai 26.11.2022
spot_img

Lehtikuusia istutettiin kunnan juhlavuonna

Soinin kunnan 150-vuotisjuhla näkyy pitkin vuotta. Pitkällä tähtäimellä pysyviä merkkejä nähdään kunnan keskustassa useassakin kohteessa. Kunnantalon henkilöstön keskuudessa syntyi idea puiden istuttamisesta. Koulun alueellehan on istutettu Itsenäisyyden kuusi vuonna 1967 maamme 50-vuotisvuonna. Viime vuonna istutettiin Tulevaisuuden kuusi Yhtenäiskoulun pihamaalle maamme satavuotistaipaleen muistoksi.

Nyt istutetut lehtikuuset hankittiin paikalliselta MHY:ltä. Kohteiksi valittiin terveysaseman vastapäätä sijaitseva Ahon tontti, Soini-talon pihamaa ja Lauttosen virkistysalueen paikoitusalueen reuna. Istutuksessa oli mukana kunnan viranhaltijoita, vanhus- ja vammaisneuvoston sekä nuorisovaltuuston edustajat.

Parikymmentä pientä lehtikuusen tainta on merkattu kepeillä kohteissa. Tavoitteena on, että niistä saadaan iloita vuosikymmeniä tulevaisuudessa.

Taannoin keskustelua kovasti herättäneet Pappilan kujan lehtikuuset ja niiden kunto ovat selvittelyn alla. Soinin MHY:n Antti Laakson mukaan puun kiertokulku menee niin, että uusia istutetaan ja vanhoja ja huonokuntoisia poistetaan.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -
- Ilmoitus -

Viimeisimmät